Ajasta aikaan Silmästä silmään

Kaikki blogit puheenaiheesta Media

Heja Sverige!

Ylihuomenna saamme lukea mediasta analyysia siitä kuinka ruotsalaiset harhautettiin äänestämään väärin. Syyllisiä tietenkin löytyy ihan tyhmistä kansalaisista aina Trumpiin ja Putiniin. Se on kuitenkin varmaa että tehtyjä virheitä ei myönnetä. Minä puolestani toivotan Ruotsidemokraateille hyvää menestystä ja hallituksen muodostajan asemaa. On jo aika näyttä sosialistidemokraateille kaapin paikka ja palauttaa Ruotsi siksi turvalliseksi, tasa-arvoiseksi ja ystävälliseksi maaksi jona sen lapsuudestamme muistamme.

Ruotsin television viimeinen vaaliväittely

Ruotsin television viimeinen vaaliväittely käynnissä.  https://areena.yle.fi/1-50007378

Eipä poikkea juurikaan vastaavasta Suomalaisesta. Sen mitä huonolla ruotsilla olen ymmärtänyt, niin ratkaisevaksi aiheeksi myös ruotsissa on noussut maahanmuuton ongelmat. Sama toistunee Suomessa.

 

Jos jotain yhteläisyyttä pitää vetää, niin "puolueettomasti" juontajat ohjaavat keskustelua. 

 

Näyttäisi siltä, että paniikista päätellen ruotsidemokraatit saavat jytkynsä!

 

 

Puheenvuorolainen, voit päästä Kauppalehteen

Uusi Suomi ja Kauppalehti tiivistävät sisällöllistä yhteistyötään siten, että Uuden Suomen blogialusta Puheenvuoroon kirjoitettuja tekstejä aletaan julkaista Kauppalehdessä, sekä paperille painettuna että verkossa.

Julkaistavat kirjoitukset valitsee Kauppalehden pääkirjoitustoimitus. Ne näkyvät lehden Debatti-osiossa, joka ilmestyy maanantaisin, tiistaisin ja torstaisin.

Uusi levityskanava tuo lisänäkyvyyttä hyville kirjoituksille. Uskomme, että tämä palvelee teitä puheenvuorolaisia.

Valtamedian inhokit ja suosikit

Johtavan oppositiopuolueen eduskuntavaalimenestys on Suomessa ollut aina vankka. Puolueen kulloisellakin puheenjohtajalla ei ole ollut juuri merkitystä, sillä vaalivoittoon on useimmiten riittänyt pelkkä istuvan hallituksen moittiminen ja vastustaminen.

Se, missä määrin media - nimenomaan valtamedia Yle, Sanoma ja MTV - on vaikuttanut suuren yleisön saamaan kuvaan puoluejohtajista, olisi hyvä selvityksen kohde. Se, ettei sellaista ole tehty, johtunee valtamediasta itsestään: se ei halua jäädä kiinni ilmiselvästä puolueellisuudestaan suhteessa puoluejohtajista antamaansa kuvaan.

Valtamedian inhokit ja suosikit

Johtavan oppositiopuolueen eduskuntavaalimenestys on Suomessa ollut aina vankka. Puolueen kulloisellakin puheenjohtajalla ei ole ollut juuri merkitystä, sillä vaalivoittoon on useimmiten riittänyt pelkkä istuvan hallituksen moittiminen ja vastustaminen.

Se, missä määrin media - nimenomaan valtamedia Yle, Sanoma ja MTV - on vaikuttanut suuren yleisön saamaan kuvaan puoluejohtajista, olisi hyvä selvityksen kohde. Se, ettei sellaista ole tehty, johtunee valtamediasta itsestään: se ei halua jäädä kiinni ilmiselvästä puolueellisuudestaan suhteessa puoluejohtajista antamaansa kuvaan.

Hesari ja Yleisradio vittuun somesta!

Helsingin Sanomat esittää asiansa kotisivullaan ja sosiaalisen median kanavissa muokattujen kasvokuvien voimalla, kuten sosiaalisen median pahimmat idiootit konsanaan. Eikö Hesarin toimittajat tiedä, että parasta journalismia ei tarvitse kaupata hyvinpukeutuneena ja retusoidulla turpavärkillä.

Äärioikeistolainen vihervasemmistolainen?

Kekkosen ajan toisinajattelijoita kutsuttiin äärioikeistolaisiksi. Aikaa on kuvattu Riku Keski-Rauskan ansiokkaassa Yksinäinen Ehrnrooth -elämäkertakirjassa sekä tuoreessa Teppo Sillantauksen HS Kuukausiliitteen jutussa (huhtikuu 2017). Olen tutustunut Sillantauksen haastattelemaan entiseen kokoomuksen kansanedustajaan Kullervo Rainioon. Hän oli yksi heistä, jotka uhrasivat poliittisen tulevaisuutensa vastustaessaan Kekkosen uudelleenvalintaan johtanutta poikkeuslakia.

Koska siniset ja perussuomalaiset palaavat yhteen?

Perussuomalaisista dramaattisesti reilu vuosi sitten eronnut Sininen tulevaisuus on viime aikoina osoittanut olevansa konservatiivisempi kuin Ulla Appelsin, joka puolusti oikeutta aborttiin kirjoituksessaan ja vihapuhetta kannattavampi kuin perussuomalaiset.

Niinistön toiminta - miksi tiedämme vasta nyt?

Tänään on mediassa uutisoitu uutuuskirjasta, jossa paljastetaan presidentti Sauli Niinistön roolia maan sisäpolitiikassa. Kysyä sopii, miksi nämä paljastukset tuppaavat Suomessa tulemaan aina myöhässä.

 

Suurvaltapolitiikkaan osallistumisen kustannukset maksaa kansa Osa 4/4

(Osa 4) Median muuttuminen yhden totuuden ajajaksi

Me suomalaiset maksamme myös siinä kohtaa suurvaltapolitiikkaan osallistumisen hintaa, että tiedotusvälineet ovat Suomessa muuttuneet yhden totuuden ajajiksi ja niiden journalistinen taso ja puolueettomuus ovat laskeneet oleellisesti Suomen EU-jäsenyyden aikana.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä