Ajasta aikaan Silmästä silmään

Kaikki blogit puheenaiheesta Elokuva

Korteni kekoon

Olen tätä nykyä kirjailija, mutta sitä ennen tein elokuvaohjaajan työtä kolmenkymmenen vuoden ajan ja tiedän alan käytännöistä yhtä ja toista. Pienimuotoiset tuotannot jätin muutama vuosi sitten, pitkien elokuvien tuotantohelvetistä poistuin jo viime vuosikymmenellä. Ratkaisun syy oli elokuvarahoituksen tuotantokohtainen niukkuus, sama, minkä ikäviä seurauksia on viime päivien aikana käsitelty julkisuudessa.

 

Tapaus Louhimies

 

Tällä hetkellä kohistaan Aku Louhimiehen ohjausmetodeista. Onko oikein pakottaa näyttelijä syömään oksennusta ja nukkumaan kylmässä ladossa, jotta hänestä saadaan irti mahdollisimman todentuntuinen näyttelijäsuoritus.

Loistava suomalainen gay-elokuva

Olen nähnyt vuosikymmenten aikana monenlaisia elokuvia, joissa homoseksuaalisuus on pääteemana. Ikääntyneimpiä leimaa aiheen synkistely, ja uudempia rasittavat uhriutuminen tai identiteettipoliittinen opettavaisuus.

Muistan Peter von Baghia

Muistan Peter von Baghia

Filmihullu

Mitä tapahtui ranskalaiselle elokuvalle?

 

https://www.google.fi/?gws_rd=ssl#q=Le+cercle+rouge

 

Eilen tuli YLE-Teemalta taas "must see" filmiklassikko, Jean-Pierre Melvillen 1970 ohjaama ranskalainen "Le Cercle Rouge", "Punainen ympyrä", jossa ajan suuret ranskalaistähdet Alain Delon ja Yves Montand sekä useita muita tuttuja.

Kokemukseni True Finn -elokuvan kuvauksista

31.huhtikuuta 2014 julkaistiin taideteoksena elokuva suomalaisuuden monesta kasvoista, IHME-nykytaidefestivaalin tilaama israelilaisen videotaiteilija Yael Bartanan tekemä "True Finn - Tosi Suomalainen" videoteos.

Elokuvassa 9 vähemmistöjen edustajaa kertovat näkemyksiään suomalaisuudesta ja pohtivat entistä suvaitsevampaa Suomea: saamelainen, suomenromani, suomenruotsalainen, suomenkielinen saaristolainen, Suomessa intissä käyneet somali ja venäjänkielinen virolainen, satakuntalaistunnut japanilainen, suomalainen lesbo ja tämä karjalaistunut quebecilainen polyamorikko.

Suomi tarvitsee kannustinjärjestelmän elokuvatuotannoille

Elokuva-ala on kiinnostava bisnes, jossa liikkuu paljon rahaa suhdanteista huolimatta. Ihmisillä on tarve nähdä elokuvia niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina, ja kun on kysyntää, siihen myös vastataan. Suomesta on viime vuosina kehittynyt houkutteleva kohde elokuvatuotannoille, mikä ei sinänsä ole ihme.

Troijan hevonen Niinistön kampanjatiimissä

Yle ja Helsingin Sanomat ovat uutisoineet ahkerasti Presidentintekijät-dokumenttielokuvasta. Syynä tähän on dokumentin ohjaajan Tuukka Temosen ja  Kokoomuksen puoluesihteerin Taru Tujusen välille syntynyt riita. Temonen kuvasi Sauli Niinistön presidentinvaalikampanjaa tehdäkseen dokumentin.

Satavuotias, MC-jengi ja naurudynamiitti pidentää elämää

Eilen olin vaimoni kanssa katselemassa hillittömän hulppeata elokuvaa. Harvoin olen nähnyt elokuvaa jossa nauraa melkein koko ajan. Oppii myös nauramaan ruotsalaisille ja nauramaan ruotsin kielellä. Juoni alkaa siitä, kun satavuotias karkaa ikkunan kautta vanhuuskodista. Tällä karkurilla on mitä värikkään historia ympäri maailmaa.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä