*

1984MeniJo

SSS- hallitus

Verohuojennukset

Hallituksen lupaamien verohuojennusten tarkoitus oli olla kannustin KiKy- sopimuksen aikaansaamiseksi. KiKy- sopimus, jos sellaista tulee, on tuiki tarpeellinen, työaikoja olisi vain pitänyt jatkaa enemmän, vähintään viikolla.

Hallituksen lupaamat verohuojennukset sen sijaan ovat turhia, eikä niillä paranneta kilpailukykyä.

Verohuojennuksen sijasta hallituksen olisi pitänyt päinvastoin kiristää veroja, vähintään saman verran kuin mitä ovat nykyiset veronhuojennukset.

SSS - hallituksen noitavainot

 

Ulkoasiainministeri Timo Soini mainitsi aikanaan ennen jytkyä, että kun hän pääsee hallitukseen niin kaikki on mahdollista.

Onko ministeri Soinin unelma nyt toteutunut.

Hallitus lisäää lasten kotihoidon tukea ja samalla rajoittaa subjektiivista lasten päivähoito – oikeutta. Tästä seuraa, että varhaiskasvatus jää usein jo heikossa asemassa olevien vanhempien omalle vastuulle ja rakenteellinen köyhyys, syrjäytminen ja työttömyys lisääntyy.

Leikkaus on lainaa isolla korolla

 

Nyt kun valtapoliitikot ja valtamedia markkinoivat julkisten menojen leikkaamatta jättämistä velkana, joka jätetään tuleville sukupolville, on hyvä palauttaa mieleen se virallisessa tiedotuksessa ylistetty tapa, jolla 1990-luvun lama ns. ”selätettiin”.

 

Porvarihallitus joka pyllistää lama-aikana yrittäjille

Suomen SSS-hallitus pyllistää lama-aikana Suomea ylläpitävien yrittäjien niskaan 12,4 miljoonan euron tähden, kolehti?
Hallitus kumosi edellisen eduskunnan hyväksymän sakon muuntorangaistuksen käytön laajentamista koskevan lakimuutoksen mikä olisi ollut hyvä alku kohti kansan "syvien rivien" oikeustajua.

Kenen selkä pestään ?

Saksassa myönnettiin kuukausi sitten (17.9), että pakolaistilanne on karannut käsistä. Tuhannet kontrolloimattomat pakolaiset vaeltavat maan läpi. Saksan leirit ovat täynnä ja osa asuu kylmissä teltoissa. Bulgarian rajalla ammutaan kohti afgaani-pakolaisia. Kreikkalaiset eivät jaksa säästämiseltään juuri pitää kirjaa ja nämä „Balkanin vaeltajat“ polttavat hetkeä myöhemmin telttansa Sloveniassa ja kahakoita hillitsemään on tarvittu armeijaa.

 

Mutta meillä Suomessa on kaikki hyvin ja ruusut hohtaa auringossa.

 

Rajat kiinni!

Otsikon huudon on päästänyt Saksan poliisiliiton edustaja Rainer Wendt. Tämä avunhuuto on painettu jopa hyvinkin konservatiiviseen FAZ – lehteen, vaikka Wendt kertoi ajatuksiaan ensin „Welt am Sonntag“ - lehdelle.

 

Kuka teistä sekoitti kahviini jotain ?

Katselin kaikessa rauhassa uutisvirtaa ja näin yllättäen Arvostetun, Aurinkoisen ja Kaikkien Rakastaman Pääministerimme Sipilän kuvan. Samalla alkoi kahvilisä vaikuttamaan leikkamattomina ylityöprosentteina. Taisi samalla tulla lomarahatkin yhteen syssyyn. Tietysti leikkaamattomina.

 

YliRakastetun Pääministerin aivokuori tehotuotettuine kuorrutuksineen toi mieleen GMO-Soijapavun!

 

Tähän omituiseen aivoitukseen löysin pöytälaatikkoon hylätystä blogikirjoituksesta selityksen:

 

Radio Jerevan

Radio Jerevanin innoittamana.

Täällä Radio Jerevan. Kysykää meiltä mitä te haluatte, me vastaamme teille mitä me haluamme.

Meiltä kysytään:
Mikä on tuottavuusloikka?
Me vastaamme:
Se on talouden kasvuun nostava loikka. Kuten loikat yleensä, se päätyy samaan korkeuteen mistä lähtikin.

Meiltä kysytään:
Mitä on digitalisaatio?
Me vastaamme:
Todennäköisesti analisaatio olisi oikeampi termi.

Suomen täytyy johtaa Eurooppaa

Kreikan velkakriisi on vellonut yli neljä vuotta. Koko tämän ajan Euroopan johdossa istuvat, liittovaltiosta haaveilevat, federalistit ovat tarjonneet lääkkeeksi lisää velkaa. Velkaa jonka takaavat eurooppalaiset veronmaksajat. Kuten kaikki tietävät seuraus tästä politiikasta on ollut Kreikkaa holtittomasti lainoittaneiden pankkiirien pelastaminen. Suomelle tämä lysti tulee todennäköisesti maksamaan yli 6 miljardia euroa.

 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä