Ajasta aikaan: Tarina

Selventävä kantateksti on aluksi syytä lukea täältä.

 

Niillä on viipperä konsti selittää elämän kaari. Se ajatusmalli on voimassa suuressa osassa maailmaa, esihistoriassa sen periaatteet kirjasi ylös kreikkalainen heppu nimeltä Aristoteles, jonka Runousoppia luetaan tarinaniskentäteollisuudessa kuin Raamattua. Niillä on Amerikassa maailman suurin tarinatehdas – jostain syystä ne kutsuvat sitä Hollywoodiksi, vaikka Los Angelesin sennimisellä slummilla ei ole ollut mitään tekemistä tarinateollisuuden kanssa kuin joskus elokuvan alkuaikoina.

 

Sen Aristoteleen kaavion mukaan tarinassa pitää olla alku, keskikohta ja loppu. Useimmat niistä uskovat, että Aristoteleen kaavio on jumalallista alkuperää, koska ihmiselämä noudattaa sen kulkua. Siksi niiden tarinassa pitää aina olla alkuesittely, ongelman esillepano – mihin liittyvät hyvis-päähenkilö ja hänen tielleen asettuva vastapuoli pahis –, näiden ristiriidan kärjistyminen konfliktiksi, huipentuma, jossa asetelma pannaan uusiksi (yllättävän usein väkivaltaisesti), ja tyynnyttävä loppuselvittely, jossa uskotellaan, että alun ongelmat on viimein ratkaistu, ja päähenkilö – tavallisesti jonkin puoliskon kanssa –  saa elää onnellisena elämänsä loppuun asti.

 

Aristoteleen esihistoriallisen kaavion jalosti huippuunsa myöhempi englantilainen heppu nimeltä Shakespeare, jonka näytelmien viisi näytöstä noudattavat sitä puhtaimmillaan. Mutta se, että sellaisen tarinan vaikutusvalta niihin on edelleen niin vahva, perustuu paljolti Hollywoodiin, joka tekee elokuvansa usein tarkkaan Kaavion mukaan laskelmoituina. Elokuvista Kaavio on lainattu mainontaan ja mainonta on levittänyt seittinsä ympäristöön niin sakeasti, että toisinaan ne eivät edes näe sen pystyttämän muurin läpi ulkopuolelle, mistä kerron tarkemmin toiste. Mainonnan maailmankuva on sitten omittu mediaan, joka tavoittelee Kaaviosta riippuvaisia ihmisiä – tai oikeammin niiden rahoja. Näin tarinaa käytetään totalitarismin toteuttamisessa, mikä myydään niille vapaaehtoisuuden, turvallisuuden ja mukavuuden nimissä. Ja mukava tekee hyvin kauppansa.

 

Kaavion kertakaikkinen valta-asema näkyy siinä, että siitä on tullut niille normaali: ne kuvittelevat vakavissaan oman elämänkaarensa sujuvan Kaavion mukaan, mitä se harvoin oikeasti tekee. Niiden elämää hallitsevat protagonistit ja antagonistit (=hyvikset ja pahikset, todelliset, tai niiden puutteessa keksityt), ne luulevat konfliktien ratkeavan väkivallalla ja sen seurauksena elämänsä lipuvan onnen valkamaan. Jos joku niistä kuolee varhain, sitä varten on tarinaan kehitetty jatko-osa: kuolemanjälkeinen elämä, jossa tuo auvo sitten saavutetaan. Jotta niillä olisi järkkymättömän tuntuinen pohja, mihin elämänsä voi kiinnittää, tarinakaavion pitää päteä kaikessa. Elämän tukipuiksi ja ankkureiksi on kehitetty Kaaviota ylläpitäviä uskontoja, joista kerron tarkemmin toiste.

 

Tosiasiassa niiden elämä kulkee sattumasta sattumaan, mutta silti ne bluffataan kuvittelemaan, että ne kykenisivät ennakoimaan elämäänsä ja hallitsisivat itse sitä. Kaavio toimii tehokkaana verukkeena sille, että elämä ei muka olisikaan sattumanvaraista vaan noudattaisi tarkasti Kaaviopohjaista käsikirjoitusta. Se käsikirjoitus on pelkkää fiktiota, millä ei kuitenkaan näy olevan mitään väliä.

 

Tarinan kulkua ei ole kaikkina aikoina käsitetty Kaavion mukaiseksi, eikä se niiden maailmanaikanakaan ole ihan joka puolella käytössä, vaikka ison rahan voimalla se valtaa lisää neitseellisiä alueita ja ihmisiä. Kaaviosta pyritään tekemään ainoa mahdollinen tarinan muoto, eivätkä ne toisenlaisista käsityksistä edes tiedä – tai halua tietää. Sen, joka perustaa elämänsä Kaavioon, on ylivoimaista ymmärtää, jollei tarinassa olekaan alkua, keskikohtaa ja loppua. 

 

Käsitys tarinan – ja elämän – kulusta on yksi eniten niiden maailmaa jakava tekijä, vaikka monikaan niistä ei edes tuon jakolinjan olemassaoloa käsitä. Kun koko elämä ymmärretään vastakkaisilla tavoilla, ei ole ihme, että niiden kesken syntyy väärinymmärryksiä ja varsinkin Kaavion mukaan elävien välttämättömiksi kokemia konflikteja ja väkivaltaakin.

 

 

jannekuusi
Sitoutumaton Helsinki

Kirjailija, elokuvaohjaaja. Kyseenalaistan kaiken – itsenikin, jos sille päälle satun. Varsinkin itsestäänselvyydet joutuvat säälimättä suurennuslasini alle. – Viimeisin työni on romaanitrilogian "Sukupuu" kolmas, itsenäinen osa "Silmästä silmään" (LIKE), ilmestynyt huhtikuussa 2018. Tarkoitus on julkaista 2022 kaksi romuautofiktiota: omakohtaisiin kokemuksiini pohjaavat "400 kekkosta" ja elokuva-alasta nimellä "Apina vuonna 0". Elokuvapuolella viimeinen isompi työni oli dokumenttielokuva näyttelijä Matti Pellonpäästä (Boheemi elää). – Lisää https://fi.wikipedia.org/wiki/Janne_Kuusi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu