Ajasta aikaan Silmästä silmään

Ajasta aikaan: Teksti ja kommunikointi

  • Ajasta aikaan: Teksti ja kommunikointi

Kolumnin selventävä kantateksti kannattaa lukea täältä.

 

Niillä on viipperä konsti vaihtaa ajatuksia keskenään: teksti. (Suom. huom: ”ne” tarkoittaa meitänykypäivän ihmisiä.) Ne rakentavat tekstin sanoista ja sanat kirjaimista. Nämä kaikki on sovittu joissakin kabineteissa, vaikka monet niistä kuvittelevat, että sanat ja kirjaimet ovat olleet ikuisesti olemassa. 

 

Niiden linnoittautuminen eristettyihin leireihin tapahtuu ulkonäön lisäksi usein toisistaan poikkeavien kielten vuoksi, ja kielten mukaan on monet valtakunnanrajatkin vedetty, mutta siitä tuonnempana. Vaikka käyttäisivät vain yhtä kieltä, neymmärtävät samat sanat monella eri tavalla. Koska silti useimmat niistä kuvittelevat sanojen olevan yksiselitteisiä ja muuttumattomia, tekstin tulkinta perustetaan sille käsitykselle, mikä itselle on joskus sattunut muodostumaan. Usein väärinkäsitys syntyy niin, että sanojan puheesta ei kuunnella tai tekstistä lueta kuin osa, ja tuon osan perusteella rakennetaan nopeasti oma kanta. Haluttomuus kuunnella ja lukea riittävästi on johtanut ne tekstin tahalliseen väärinymmärtämiseen: kun sana halutaan ymmärtää toisin kuin sanoja tarkoittaa, omasta käsityksestä pidetään joskus raivokkaastikin kiinni. Esimerkiksi ironia eli se, että pyritään tarkoittamaan päinvastaista kuin sanat kertovat, ei avaudu useimmille niistä, varsinkin kirjoitettuna, kun vastaanottaja ei näe sanojan ilmeitä ja eleitä eikä kuule sävyjä ja taukoja. Seuraa tyhjästä nostatettu suuttumus, joskus jopa raivo, kun puhuttu teksti välittyy täysin eri tavalla kuin kirjoitettu, mutta aika moni niistä ei sitä eroa käsitä.

 

Ne ajattelevat sirpaleina, toisin kuin me. (Suom. huom: ”me” tarkoittaa heitä, keitä lienevätkään.) Kun ajatus puretaan pieniin osiin, se toimii yhtä heikosti kuin niidenapunaan käyttämä kone, kun se makaa osasiksi purettuna työpöydällä. Niillä on muutenkin tapana hajottaa kokonaiset, ja toisaalta käsittää erilliset yhtenä. Käsittämättömän usein jonkin erillisen yksityiskohdan väitetään tarkoittavan koko autoa, vaikka se olisi pelkkä sytytystulppa työpöydällä. 

 

(Suom. huom: Santtu K:n viesti on kokonaisvaltaista, ja sen ”kääntäminen” tekstiksi on vaatinut siksi sen pirstomista palasiksi: sanoiksi.)

 

Tekstin käyttäminen ajatuksen välittämiseen tekee mahdolliseksi valehtelemisen, mikä ei onnistu meiltä. Silloin kun käytimme samoja välineitä kuin ne, mekin piilouduimme sanojen taakse. Silloin viihdytimme itseämme valehtelemalla, pahoitimme mielemme ilman syytä ja hyödynsimme sanoja vallankäytössä – harhauttamalla ja valehtelemalla lisää ja vielä vain lisää – aivan kuin nenyt.

 

Neovat paraikaa siirtymässä siihen samaan vaiheeseen, jonka jälkeen me hylkäsimme sanat: aluksi ne pyrkivät siirtymään yhteisen maailmanlaajuisen kielen käyttöön, mutta taistelua englannin ja kiinan välillä ei saada ratkaistua. Samaan aikaan nevaihtavat sanojaan kuvallisiksi symboleiksi. Sanovat että yksi kuva on tehokkaampi kuin tuhat sanaa, mikä pitää paikkansa: kuva ja myös musiikki ovat harvoin niin selkeästi määriteltävissä, että netulkitsisivat näitä yhtä kaavamaisesti kuin sanojaan. Silti varsinkin esihistoriasta löytyy esimerkkejä niiden sinnikkäästä yrityksestä määrittää ja lokeroida perinpohjaisesti myös kuva ja musiikki, ja niiden ajassa sellaisia löytyy yhä kulttuurikriitikoista.

 

Suom. huom. esihistoriaksi Santtu nimittää sitä aikakautta, joka on ollut ennen meidän nykyaikaamme. ”Historia” taas tarkoittaa nykypäivän näkökulmasta tulevaisuutta.

 

Esihistorian ja historian taitteessa meidän materiaalinen kulutuksemme ja kaupankäyntimme muuttivat nopeasti yhteiskuntamme totalitarismiksi. Tuolloin yhteyttä meidän välillämme yllytettiin kaikin keinoin karttamaan. Samaan aikaan resurssit (varat, rikkaudet) kasaantuivat yhä harvempiin käsiin, ja pahimmillaan monista miljardeista kansalaisista vain pieni joukko piilotti yli puolet planeettamme resursseista kätköihinsäTuo epäsuhta muodostui käännekohdaksi.

 

Meidän historiamme kertoo tuosta käännekohdasta myös: kun viestintämme muuttui väliaikaisesti mekaaniseksi – kommunikoimme silloin jonkin aikaa monenlaisten koneiden välityksellä – me vieraannuimme yhteydestä toisiimme. Kun samanaikaisesti planeetta oli tuhoutumassa lyhytaikaisen öljyn- ja muovinkäytön seurauksena, otimme lusikan kauniiseen käteen ja palasimme viestimään toisillemme kasvoista kasvoihin. Piilottajien resurssikätköt jaettiin kansalaisten käyttöön vastoin kätkijöiden aatemaailmaa.Meihin syötetystä individualismista ja turhamaisuudesta päästiin eroon osin väkivalloin, mutta ellei niin olisi tehty, vaihtoehtona olisi ollut kaikkien tuho. Sen myötä myös vallankäyttöön alistetut teksti ja sanat sulautuivat vähä vähältä kokonaisvaltaiseksi yhteydenpidoksi välillemme, väljähtyivät merkityksettömiksi ja lakkasivat lopulta kokonaan olemasta. Se muutosprosessi kesti monen sukupolven ajan, ja apukeinoina toimivat sellaiset audiovisuaaliset tuotokset, jotka eivät houkutelleet matemaattis-loogisiin päätelmiin ja jotka ovat meidän aikanamme vieläkin käytössä.

 

Monet niistä kammoksuvat vääjäämätöntä tulevaisuudennäkymäänsä ja siksi mieluummin sulkevat silmänsä ja korvansa kuin kohtaavat todellisuuden. Niiden ajassa vallitsee väliaikaiseksi jäävä (huom!) tarve paeta syvälle fiktion maailmaan, missä sanat toimivat yhtä tehokkaina apukeinoina kuin vallankäytössä ja valehtelemisessakin.

 

Fiktion ja satumaailman tarjoama ankkuri ei kuitenkaan kiinnity mihinkään todelliseen. Niiden ajassa tyrkytetään sellaista uskoa, että kiinnittämällä ankkuri veneeseen itseensä vältyttäisiin joutumasta tuuliajolle. Mutta individualismi on kohtalokas väärinkäsitys ja johtaa synkkiin pohjamutiin, kuten meolemme katkerasti kokeneet (suom. huom. sen tarkemmin tästä ei tullut selvyyttä). Myöhemmin ne tulevat vihdoin ymmärtämään, että synnyttyämme on aina ensin sinä, toinen ja kolmaskin sinä, ja vasta muiden pohjalta syntyy minä. Näin elämän kiinteä ankkurontipaikka löytyy paljon lähempää kuin ne kuvittelevat: yhteydestä kanssaihmisiin. 

 

Niiden aikana sellaista kutsuttiin rakkaudeksi, vaikka sanan perimmäisen tarkoituksen harva ymmärsi. Loppukaneetiksi sopii kertomus rakkaus-sanan synnystä esihistorian aikaan suomen kieleen: tuolloin rakentamista kutsuttiin rakkaamiseksi, talo tai kärry tai vene ”rakattiin”. Kun tuulastaessa käytettiin kahta venettä, toisesta näytettiin veneitten väliseen veteen valoa, ja toisesta keihästettiin kala. Jotta nuo veneet pysyisivät paikallaan, väliin rakattiin jämäkkä lankku, jota kutsuttiin ”rakkaus­puuksi”. Sen tehtävänä oli pitää veneet tiiviisti yhdessä, mutta silti sopivan loitolla toisistaan. Koska rakkauspuun tarkoitus vastasi yhteiselämän ideaalia, siitä syntyi suomenkieleen sana rakkaus. 

 

Rakkaus tarkoittaa ihmisten väliin rakentamista.

 

Su(o)mentajan loppuhuomautus: Aluksi pahoitteluni itse keksimistäni sumeista kielikuvista. Santun sanomassa korostuu holistinen ajattelu, joka on tänä päivänä kortilla. Tulevissa kolumneissa käsitellään kokonaisuuksien pirstomista ja sen seurauksia mm. länsimaisessa terveydenhoidossa, hyvinvoinnissa, politiikassa ja erityisesti historian tulkinnassa. Lisäksi keskeiseksi teemaksi muodostuu ns. metatodellisuus, se todellisuuspakoinen maailma, jonka kuvittelemme reaalitodellisuudeksi. Tästä esimerkkeinä ovat mm. viihde, markkinointi, ja erityisesti talous ja raha.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän ErkkiJohansson1 kuva
Erkki Johansson

Mielenkiintoisia ajatuksia, joskin paikoitellen vaikeasti ymmärrettäviä.

Toimituksen poiminnat