Ajasta aikaan Silmästä silmään

Media ja rikkinäinen puhelin

  • Rikkinäinen puhelin?
    Rikkinäinen puhelin?

Tämän päivän media toimii sopulilauman tavoin kuten aina, mutta verinen kilpailu on tuottanut myös ilmiön, jota voi kutsua rikkinäiseksi puhelimeksi.

 

Tiedättehän te sen lasten leikin, jossa ensimmäinen kuiskaa lauseen toisen korvaan, toinen kolmannen, kolmas neljännen jne. Ja viimeinen sanoo sitten ääneen sen, minkä oli kuullut. Jopas on sitten hauskaa kuulla se ensin kuiskattu lause, koska se on yleensä muuttunut täysin tunnistamattomaksi ”rikkinäisessä puhelimessa”, jota lapsuudessani tietenkin kutsuttiin venäläiseksi puhelimeksi.

 

Koska alkuperäisuutisten tuotanto on kallista puuhaa, eri mediat rakentavat uutisointinsa enimmäkseen toisiltaan lainatuilla uutisilla – erityisesti kun on kyse skuupista, eli jymyuutisesta, jonka lasketaan myyvän hyvin. Jotkut mediat eivät omia uutisia edes tee, vaan julkaisevat pelkkää lainatavaraa. Toistaiseksi noissa lainauksissa on melko kiltisti kerrottu sen ensin julkaisseen median nimi, ilmeisesti keskinäisellä sopimuksella, mikä yleisön puolella vaikuttaa lähinnä pakkopullalta. 

 

Tällä ilmiöllä on vaivaannuttavuutensa lisäksi toinenkin ominaisuus: uutinen muuttuu lainattaessa. Joskus käy niin, että se kääntyy jopa vastakohdakseen. Kerronpa tässä itseäni koskettaneen rikkinäisen puhelimen parin kuukauden takaa, kun media löi #metoo -keskustelulla ja moralisoinnilla rahoiksi. 

 

Kun Helsingin Sanomat sai selville, että olin toiminut Taideteollisen korkeakoulun ohjaajantyön lehtorina samaan aikaan kun seksuaalisesta häirinnästä syytetty L. Törhönen esimiehenäni professorina, toimittaja Laura Hallamaa soitti minulle ja keskustelimme asiasta. Tein tietysti fataalin virheen kun en vaatinut omaa osuuttani artikkelista tarkistettavakseni, mutta keskustelu kuului suurin piirtein niin, että kerroin kuulleeni huhupuheita jostain tapauksesta, mutta en ollut todistanut yhtäkään, ja toisaalta kun tiesin miehen puheet, saatoin myös aavistella jotain kenties tapahtuneen naispuolisten opiskelijoiden ja professorin välillä. Yleisradio oli muutamaa päivää aiemmin julkaissut parinkymmenen naisen kertomukset tapauksista, joista suurimmasta osasta en ollut tietoinen, mutta pari kertomusta tiesin ikävästi vääristellyiksi, koska olin ollut paikalla. Se ei tietenkään tarkoita etteivät muut tapaukset olisi totta.

 

Ensimmäisen Hesarin jutun itseäni koskeva osuus 1.2.2018 kertoo näin:

 

ELOKUVAOHJAAJA Janne Kuusi taas sanoo, että hän tiesi Törhösen ahdistelleen oppilaita Taideteollisessa korkeakoulussa. Kuusi työskenteli elokuvaohjauksen lehtorina Taideteollisessa korkeakoulussa 2000-luvun alussa. Mitään hän ei omien sanojensa mukaan nähnyt, mutta oli kuullut kyllä.

”Olin sitä mieltä, että yksi soitto iltapäivälehtiin, ja mies lentäisi kuin leppäkeihäs.”

Miksi Kuusi ei sitten tehnyt itse mitään? Hän kertoo, että tilanteeseen puuttuminen oli käytännössä mahdotonta.

”En suojellut häntä. En kuitenkaan voinut lähteä syyttämään, sen olisi pitänyt tulla joltakin ahdistelun kohteelta. Keinot ovat vähissä tuossa tapauksessa.”

 

Huomattavaa on ensimmäisen kappaleen ristiriita: tiesi ahdisteluista…ei ollut nähnyt mitään – omien sanojensa mukaan (oli kai toimittajan sitten pakko lisätä jostain syystä). Soitto iltapäivälehteen tarkoitti tietysti jonkun asianosaisen soittoa, ei minun. Olin perin pohjin suivaantunut toimittajan tulkinnasta, mutta annoin olla, koska keskustelu kävi kuumimmillaan koko median leveydellä.

 

Hallamaan koko juttu tämän linkin ja maksumuurin takana:

 

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005548446.html

 

Seuraavana päivänä HS-kulttuuritoimituksen päällikkö Hanna Mahlamäki kirjoitti kolumnin äitiyslomaltaan. Siinä paheksutaan yleisesti miehiä, jotka tietävät, mutta kääntävät selkänsä:


SEKSUAALISEEN ahdisteluun on mahdotonta puuttua, jos ei itse näe, mitä tapahtuu. Näin perusteli elokuvaohjaaja Janne Kuusi sitä, miksei tehnyt mitään, vaikka tiesi elokuvaprofessori Lauri Törhösen pitkään jatkuneesta opiskelijoidensa seksuaalisesta häirinnästä Taideteollisessa korkeakoulussa.

 

”En suojellut häntä. En kuitenkaan voinut lähteä syyttämään, sen olisi pitänyt tulla joltakin ahdistelun kohteelta. Keinot ovat vähissä tuossa tapauksessa”, Kuusi sanoi torstaina HS:n haastattelussa.

 

Näin saattaa ajatella moni muukin, sillä hiljaa poispäin katsovia on paljon. He oikeastaan mahdollistavat ahdistelun jatkumisen.

 

Lähetin Mahlamäelle asiallisen sähköpostin, jossa kehotin tutustumaan tarkemmin lähteeseen enkä pitänyt reiluna niputtaa minut hiljaa poispäin katseleviin. Olennaista alkuperäisessä haastattelussa oli myös ollut se, että kukaan asianomaisista naisopiskelijoista ei kertonut mitään, ja jos olisi kertonut, olisi asiaan ilman muuta puututtu.

 

En saanut minkäänlaista vastausta. 

 

Tässä Mahlamäen kolumni:

 

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005549926.html

 

Vielä samana iltana HS-toimittaja Juha Typpö julkaisi erään koulussamme seksuaalista häirintää kokeneen tarinan. Siinä yhteydessä tietoisuuteni tapahtumista oli jo muuttunut faktaksi:

 

Elokuvaohjauksen lehtorina Taikissa 2000-luvun alussa työskennellyt Janne Kuusi kertoo jutussa tienneensä ahdistelutapauksista. Hän kuitenkin koki, että tilanteeseen puuttuminen olisi ollut mahdotonta. 

 

Lähetin jo hiukan suivaantuneen viestin Typölle, asiallisen toki, jossa mainitsin rikkinäisen puhelimen ikävästi toteutuneen HS:n sisällä. Ei vastausta.

 

Tässä Typön juttu:

 

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005550964.html

 

Muistutin myös jälkimmäisiä toimittajia jo tuolloin virinneestä somekeskustelusta, jonka odotin räjähtävän käsiin Hesarin näin heitettyä bensaa liekkeihin. Eri puolella sosiaalista mediaa syytökset olivat jo yltymässä raivoksi, mutta kuin taivaan lahjana muutamat entiset naisopiskelijani torppasivat niin tiukasti vyöryn kertomalla tosiasioita, että pahin myrsky laantui. 

 

Kuitenkin Hesarin artikkelit jättivät aika monille mielikuvan ohjaaja J. Kuusesta, joka tiesi, mutta ei puuttunut asiaan. Se kuva on virheellinen, mutta siitä Hesari viis veisasi. Olihan kyse vain yhden pienen ihmisen maineesta. 

 

Varsinkin kaltaiseni kulttuurialalla toimivan kaiketi kuuluisi niellä isoimpien mediatalojen etovintakin klimppisoppaa, ettei joutuisi maan herkkähipiäisimmän ammattikunnan boikottilistalle. Suomalaiseen tapaan en tohtinut tuoda omaa pikku tapaustani julkiseksi ainakaan ennen kuin pöly olisi laskeutunut. Kuumin #metoo-vaihe, jolloin lapsia oikein urakalla lykittiin pesuveden mukana viemäriin, on onneksi jo hiipumassa, ja keskustelu seksuaalisesta ahdistelusta asettunut melko järjelliseen ja asialliseen muotoon. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

9Suosittele

9 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Kai päätoimittajillakin jokin vastuu on toiminnastaan? Varsinkin sen jälkeen,kun on hehkutettu vastuullisuudesta jne.

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Toimittaja evp:nä tunnen alaa ja jonkin verran myös Hesaria ja hesarilaisia. Mielikuva ei muutamassa kymmenessä vuodessa ole muuttunut mihinkään: Hesari on ylimielinen ja suuruutensa sokaisema lehti, jonka päätoimittajia kiinnostaa vain se, mitä osakeyhtiölain 5 § sanoo: yrityksen tarkoitus on voiton tuottaminen omistajille – siinä kaikki, muusta ei sanota sanallakaan.

Sen verran vallan hämärtämää Hesarin toiminta on, että lapsen valuminen pesuveden mukana viemäriin on sille yhdentekevää: yksittäinen ihminen uhrataan tarvittaessa rahan jumalille surutta.

En ihmettelisi ollenkaan, jos blogisti joutuisi Hesarin mustalle listalle – muiden diktatuurien tavoin.

Käyttäjän jannekuusi kuva
Janne Kuusi

#2 Tuo viimeinen lauseesi on juuri se, miksi emmin koko kirjoituksen julkaisua.

Mutta kun ahterin nuolenta ei ole alaani, niin menköön tuhatkin pesästä – tarkoittaen mm. euroja.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

No jo on..en olisi uskonut tilannetta tuollaiseksi.

Käyttäjän jannekuusi kuva
Janne Kuusi

Ei kai Hesarin kokoisen lehden päätoimittajalla ole aikaa puuttua pikkuasioihin, kuten toimittajiensa virheelliseen uutisointiin...

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

No ei kai,kun ei kenelläkään oikeastaan tunnu olevan aikaa tehdä työtänsä. Sekin on melkoinen kehitys.

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson Vastaus kommenttiin #6

Media kilpailee toisensa (ja itsensä) kuoliaiksi, ja kaikki keinot ovat sallittuja, kunhan niistä pahimmista ei jää kiinni. Keinoja piisaa, tiedän sen omasta kokemuksesta.

Tiedetään, että suurin osa lukijoista lukee vain otsikon tai korkeintaan ingressin. Yleensä ne tekee joku aivan muu kuin tekstin kirjoittanut toimittaja, tavallisesti markkinointiosasto tai vastaava. Usein harhautetaan kysymysmerkillä otsikon perässä, jolloin vapaudutaan juridisesta vastuusta. "Presidentillä sivusuhde?", "Ministerillä rankka rikostausta?" jne silloin kun mitään ei ole tapahtunut.

Vallanpitäjät vannovat vapaan kilpailun auvon nimiin. Kansalaisen sopii kysyä: mitä hyötyä kaiken mahdollisen kilpailuttamisesta on? Miten alituinen kilpailu vaikuttaa kansalliseen psyykeen?

Ja mitä mediaan tulee: onko raivokas kilpailu mainoseuroista kohentanut sisältöjen laatua?

Vastausta tuskin on tarpeen kertoa.

Käyttäjän heikkitoivonen kuva
Heikki Toivonen

Voin hyvin kuvitella tuon noin menneen; olen noilla tiedoin pahoillani puolestasi.

Olen yhden ainoan kerran tullut haastatelluksi HS:n toimesta. Aiheena jokseenkin mitätön juttu, mutta hauskaa oli, että lause/ajatus ja oma nimeni oli ko. printtimedian julkaisussa yhdistelty täysin ilmeisesti sen mukaan, mikä ko. toimittajan mielestä sopi tarinankulkuun.

Luokkaa olla-verbin jokin sijamuoto taisi olla oikein siteerattu lausumastani, loppuosa jonkun toisen lausumasta :)

Käyttäjän jannekuusi kuva
Janne Kuusi

Niin, ja Hesari kaiketi on siitä parhaasta päästä kumminkin.

Jos tosiasia ei ole tarpeeksi mielenkiintoinen, se värjätään mediassa kirjavaksi, jotta yleisön huomio herätetään. Kilpailu huomionherättämisestä ja klikkauksista on aiheuttanut senkaltaisen inflaation, että juttuja väritetään yhä räikeämmillä väreillä.

Mitä kaupalliseen mediaan ylipäänsä tulee, keskeinen rahoittajataho on mainostaja tavoitteenaan yleisön kouluttaminen kuluttamaan. Näin ollen sisältö ei saa koskaan ärsyttää mainostajaa tai olla ristiriidassa sen kuluttajamyönteisen maailmankuvan kanssa. Siksi puhe "riippumattomasta" mediasta on aina silkkaa harhautusta. Samaa harhautusta harjoitetaan esittämällä, että mainosrahoitus putoaisi taivaasta. Ei putoa, vaan me maksamme sen aivan kuin verotkin, mutta tietämättämme ja huomaamattamme aina kaupassa käydessämme.

Verotuksesta jaksamme rähistä ja murista (koska tiedämme sen tarkalleen), mutta mainos"veron" maksamme kiltisti, koska useimmat meistä eivät tiedä edes sen olemassaolosta, saati sen määrästä, joka on merkittävä.

Se, että kaupallisen median lisäksi myös Yle harrastaa samaa riippuvaisuutta mainonnan maailmankuvasta sen sijaan, että se noudattaisi omistajansa ja rahoittajansa, kansan, kantoja, johtuu siitä että me omistajat olemme sallineet poliitikkojen sormeilla Ylen sisältöjä. 2010-luvulla nimenomaan kokoomuksen, joka kaappasi vallan Ylessä 2010.

Se siitä median riippumattomuudesta.

Käyttäjän heikkitoivonen kuva
Heikki Toivonen

Ei tosiaan ollut tarkoituksena edistää sellaista ajatusta, että ainoastaan HS toimisi noin; kyseessä yleispiirre median keskuudessa tänä päivänä.

Allekirjoitan näkemyksesi myös omien havaintojeni perusteella täysin. Mieluummin maksaisin medialle käyttömaksua (kuukausi- tms. maksu), mikäli onnistun sillä välttämään rasittavan mielikuvamarkkinoinnin. Tällä hetkellä sellainen media itse asiassa hakusessa, brittien suuntaan ilmeisesti joudun kääntymään.

YLEn tilanne myös tiedossani: Avara Luonto ja jotkut vanhat dokumentit sieltä vielä vetävät puoleensa.

Mitä tulee erikseen mainontaan, joskus muuten tullut herkuteltua ajatuksella, jossa tuote- ja palvelumainonta olisi rajattua erillisiin, asultaan hyvin redusoituihin ja eri kategorioita kattaviin "kataloogeihin", jotka tylsästi, mustavalkoisella präntillä listaisivat tuotteen/palvelun tarkoituksen, sisällön ml. olennaisimmat (tekniset) tiedot, valmistajan jne. Vain pieni, "minimirealisaatio"periaatteen mukainen kuva olisi sallittu.

Toisena aasinsiltana: Jos vain pääset, niin sinulle voin suositella paikan päälle kuluvan viikon torstaina menemistä kuuntelemaan ja kantaa ottamaan seuraavaan kuluttamiseen melko suoraankin liittyvään keskustelutilaisuuteen, jossa keskustelijoita aihealueen nimekkäimmästä päästä.

Toimituksen poiminnat