*

1984MeniJo

Kiire pöyristymään

  • raivo
    raivo
  • pöyristys
    pöyristys
  • suomalainen keskustelu
    suomalainen keskustelu

Pöyristyminen on päivän ilmiö, vaikka on sitä osattu pöyristyä ja mielensäpahoittaa ennenkin: essonbaareissa meuhkattiin, mutta essonbaareihin se meuhka usein jäi. Sen sijaan nykyajan pöyristymisriekkujaiset ovat alkaneet vallata yleistä mielipidettä ja ne tukkivat jo ilkeästi somen asiakeskusteluita. Somen hektisyys ohittaa harkinnan, ja monella on valtava kiire ja tarve pöyristyä kaikesta mahdollisesta paljon ennen kuin faktoista tiedetään edes alkeita. Myönnän auliisti itsekin ajoittain yhtyväni trendinmukaisiin paheksuntakuoroihin, mitä paheksun jyrkästi.

 

Pöyristyessä ei usein ole paljonkaan väliä asialla vaan sillä, kuka asian esittää. Kun Donald Trump tai Jussi Halla-aho tai Paavo Väyrynen avaa suunsa, aivan kaiken sanotun on oltava väärin ja valikoitua fanijoukkoa lukuun ottamatta suomalainen mielipide asemoituu sitä kaikkea vastaan. Kun ulkoministeri avaa suunsa, kaikki mitä hän sanoo on oikein useimpien perussuomalaisten mielestä – ja muiden mielestä se kaikki on väärin. Kun yhtäkkisen massiivisen maahanmuuton aiheuttamista ongelmista puhutaan, puhujasta tehdään rasisti, eikä mitään hänen argumenttiaan kuunnella vastapuolella, ja kun toisaalla joku ei halua jättää pakolaisia pakkaseen kuolemaan, hän onkin suvakki ja isänmaanpetturi, eikä vastapuoli kuuntele mitään hänen argumenttiaan. Se, joka sanoo Suomessa ääneen faktan, mistä muissa länsimaissa kyllä puhutaan, sen, että Krimin asukkaat haluavat mieluummin kuulua korruptoituneeseen Venäjään kuin umpikorruptoituneeseen Ukrainaan, tuomitaan Kremlin trolliksi, mikä tarkoittaa samalla, että mitään mitä hän sanoo, ei voi/saa ottaa tosissaan. Joka kritisoi äskeisissä USAn vaaleissa Clintonia, leimattiin persuksi ja trumpetiksi. Ja niin edespäin. Pelkkää mustaa ja valkoista, ei edes harmaata näkyvissä – eikä varmasti värejä. Korostan jälleen, etteivät kaikki värisävyt omassa paletissanikaan toisinaan viihdy, mikä on erinomaisen pöyristyttävää.

 

Tiedotusvälineet kilpailevat siitä, mikä niistä ehtii pöyristyä ja pöyristyttää yleisönsä ensimmäisenä. Media ei kuitenkaan ole yksiselitteisesti aloittanut tätä muna-vai-kana -piirileikkiä, vaan se haistaa maksavan yleisön mielihalut ja reagoi kärkkäästi niihin – siis rahaan. Erillisiä pöyristymisen aiheita media on syöttänyt usein, aina ”paskaduuni”-termipaheksunnasta (YLE) ja hihamerkki”kohusta” (TS) hampurilaiseensyljentähaavetwiittiin (IL), viime aikoina melkein päivittäin. Ja halvaksihan se tulee siteerata ja levittää pöyristystä eteenpäin. Pikapöyristystapauksissa järkipuhe seuraa vasta kun pöly on laskeutunut – kun ns. maito on jo kaatunut, ja silloin ensipöyristys on jäänyt useille tosiasiaksi. Totuus kun koetaan nykypäivänä sitä todemmaksi, mitä paremmin se menee kaupaksi. Pikavoittoja jahdatessaan median kannattaa ylläpitää yleistä pöyristystä niin kauan kuin siitä on rahaa tahkottavissa, ja niin se todellakin tekee. Ja tuota pöyristyssampoa kutsutaan tiedotusvälineistöksi…

 

Tyynnyttääkseni tässä kohtaa median toimijoiden pöyristystä lienee turvallisinta lisätä se itsestäänselvyys, että toki valtamediasta muutakin löytyy kuin pelkkää paheksunnan lietsontaa.

 

Pöyristelyn ydinluu löytyy siitä katoavasta yhtenäiskulttuurista, jossa roikutaan vaikka väkisin mieluummin kuin että tosiasia tunnustettaisiin. Kun some siirtää tiedonvälityksen monopolia medialta kaikelle kansalle, valtamedia takertuu vanhan yhtenäiskulttuurin vaalimiseen ja vetoaa pyhän yksimielisyyden tarpeeseen pyrkimällä sanelemaan, mitä kansan tulisi ajatella – esimerkiksi Natosta, EU:sta, eurosta, Venäjästä, Ukrainasta, vapaudesta, demokratiasta – ja totuudesta. Sellainen ei koskaan pääty hyvin, koska kasvava osuus kansasta erkaantuu aina tahoista, jotka nostavat itsensä sen yläpuolelle. Ja koska kriisiytynyt valtamedia on hätäpäissään luopunut perustehtävästään, vallan vahtikoiruudesta, se tulee kohottaneeksi itsensä eliittiin, jolle käy niin kuin eliiteille lopulta käy. Valtiaiden kanssa samoihin salonkeihin vetäydyttyään valtamedia väistämättä aikaansaa raisuja vastareaktioita, jotka johtavat mediaa nyt kovasti pöyristyttäviin brexit-, trump-, le pen- ja mv-lehti -tyyppisiin osoituksiin kansalaisten kyllästymisestä eliitin ylenkatseeseen.

 

Yhtenäistä Suomea ei ole eikä sitä ole koskaan ollutkaan, saati yhtenäistä Eurooppaa tai yhteisiä länsimaisia arvoja. Virallisten tahojen ja niiden hännystelijöiden vaalima konsensusaate on ja on aina ollut uskontoa ja illuusiota, jota on pitkään pidetty tekohengityksellä elossa.

 

On vihdoin aika irrottaa letkut. Vasta sen jälkeen suomalainen keskustelukulttuuri voi vapautua sivistysmaiden tasolle.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

10Suosittele

10 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

"Pöyristyessä ei usein ole paljonkaan väliä asialla vaan sillä, kuka asian esittää".

Tuossa ollaan asian ytimessä. Ihminen on laumaeläin ja pöyristyjä ilmaisee mahdollisimman selvästi, kenen joukoissa hän seisoo. Pöyristyjä myös säästyy perehtymisen ja ajattelun vaivalta, joten osansa siinä on henkisellä laiskuudellakin.

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Kirjoittaja osuu oikeaan tuossa median lietsomassa pöyristyksessä joka johtaa "yleisen mielipiteen" ohjautumiseen haluttuun suuntaan.

On usein kiistelty siitä, onko olemassa mitään yleistä mielipidettä. Mielestäni sellainen on kyllä hahmotettavissa, ainakin Suomessa, ainakin vielä, koska yhtenäiskulttuurista pidetään raivokkaasti kiinni, kuten kirjoittajakin toteaa. Yhden totuuden illuusio johtaa siihen, että Suomessa on vajetta keskustelusta, sen sijaan inttämistä ja paskan nakkelua omasta poterosta naapurin poteroon esiintyy enemmän kuin tarpeeksi.

Todellinen keskustelu hylkää ajatuksen yhdestä horjuttamattomasta ja absoluuttisesta totuudesta, eivätkä todelliset keskustelijat pidä mielipiteestään kiinni jos se osoitetaan vääräksi. Näin toimitaan kuitenkin Suomessa, ja pahinta on että maan koko hallintajärjestelmä perustuu sellaiselle.

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

Uusi pöyristymisen kulttuuri syntyi silloin, kun ne Esson baarin takanurkan vahvistetun pilsnerin kittaajat pääsivät jyvälle kommunikaattorien perusasioista. Sitten he löysivät somen ja sen rajattomat mahdollisuudet kajauttaa kaikkien ihmeteltäväksi sen, mikä ennen jäi Esson baarin nurkkakunnan tietoon.

Sanoja ja sanontoja ei mikään käpyrauhanen tai muukaan elin suodattanut, vaan kaikki alettiin lasettaa eetteriin, mitä päänuppi milloin missäkin höyryissä tuotti. Näillä eväillä sitten joku sahuri ja muu nurkkapöydän poika pääsi oikein Helsingin herraksi asti, mutta artikulointi ja habitus jäivät nurkkapöydän tasolle. Tätä alettiin kutsua kännissä ja läpällä -tyyliksi.

Tätä peräkammarien ja nurkkapöytien sankarien uutta, rahvaanomaista keskustelukulttuuria isänmaan intellektuellit ja muut vihervasemmistokuplasuvakit alkoivat hämmästellä ja tykönään kauhistella. Tätä olotilaa sitten alettiin kutsua pöyristymiseksi. Pöyristymisen vastareaktiona tulee uhriutuminen, mutta se on jo oma juttunsa.

Käyttäjän jannekuusi kuva
Janne Kuusi

Uhriutumisesta onkin saatu kuulla enemmän kuin tarpeeksi, mutta vähemmän sen syistä, kuten pöyristymisestä. Syynä on varmaankin se, että pöyristyjät kirjoittavat uhriutujista aktiivisemmin kuin uhriutujat pöyristyjistä.

Toisaalta, on uhriutujillakin omat sivustonsa, joilla pöyristyjät tuskin viihtyvät.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Jotta ymmärtäisin paremmin mistä on kyse,niin avaisitteko minulle mitä tarkoitetaan yhteinäiskulttuurissa roikkumisella (joka ilmeisesti kuvaa nykyistä yhteiskunnallista tilaa) ja erityisesti mitä tarkoitetaan siitä letkujen irroittaminen (tulevaisuuden yhteiskunnallista tilaa)?

Eli analyysi nykyisestä tilasta ja tulevaisuusanalyysi tulevasta tilasta.

Käyttäjän jannekuusi kuva
Janne Kuusi

Olen kirjoittanut aiheesta romaaninkin ja kirjoitan aiheesta jatkuvasti, joten kommenttikentän laajuudessa analyysi on auttamatta tynkä. En lähde sen tarkemmin kansalaissodan syihin, vaikka sieltä ja sitä edeltävältä ajalta on peräisin kansan jyrkkä kahtiajako. Kun kävi miten kävi, toinen puoli kansasta nutistettiin kaikin keinoin ja sen jälkeen annettiin ymmärtää Suomen kansan olevan yhtenäinen ja yksimielinen – käsityskykyni mukaan valheellisesti, sitä hävinnyttä osapuolta ei näet otettu ollenkaan huomioon.

Silloinen kahtiajako oli voimissaan vielä 1960-luvulla, jonka jälkeen vanha puna-valko -jako alkoi vähitellen laimentua. Mutta perinne oli syöpynyt kansan selkärankaan: oli auktoriteettieliitti, joka määritteli Suomen mielipiteen, ja toisinaan enemmistökin kansasta oli toista mieltä, mutta vaikeni katkerien kokemusten periydyttyä "isältä pojalle", kolmanteenkin polveen. Virallinen Suomi pönötti konsensusta julistaen sen jälkeenkin, ja nyt kun selkeää jakolinjaa ei enää ole näkyvissä, vanhentunutta konsensus-illuusiota ylläpidetään väkisin, tekohengittämällä. Esim Stubbin kertomus siitä, että hän on ollut kaiuttamassa "Suomen ääntä" maailmalla on hyvä esimerkki siitä, miten vanhaa yhtenäiskulttuuria hyväksikäytetään mm. Suomen Natoon liittämiseksi.

Kuvaannollinen ilmaus "letkut irti" tarkoittaa sitä, että mielestäni suomalaisten olisi jo annettava yhtenäiskulttuurin kuolla, koska se on pelkkää harhaa, eikä vastaa suomalaisten moninaisia kantoja. Moniarvoinen kulttuuri (joka ei tarkoita samaa kuin monikulttuurisuus) sietää erilaisia näkökulmia eikä jumitu yhteen absoluuttiseen totuuteen.

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

On tietysti niin että kulttuurin määrittelee historia, jota tosiasiaa eivät useimmat vallankäyttäjät sitten millään tahdo hyväksyä sulkiessaan silmänsä ja korvansa historian opetuksilta.

Vaikka tosiasiassa absoluuttisen totuuden yhtenäiskulttuuri vallitsee edelleenkin Suomessa, ja vaikka Paasikiven sanonta "kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen" pitää paikkansa, tosiasia on myös se, että tosiasiat ovat muutettavissa. Mutta se edellyttää tosiaisoiden tunnistamista, jotta ylipäänsä tiedetään, mitä ollaan muuttamassa.

Tämän hetken valtiaat muuttavat kyllä kärkkäästi asioita, mutta se puuha valuu kuin vesi hanhen selästä, kun ei ole mitään käsitystä siitä, mitä ollaan muuttamassa – toisin sanoen historiasta ei haluta tietää mitään. Historiattomuus on tämän nykyisen ns. "positiivisen ajattelun" Akilleen kantapää, ja siihen nykypolitiikka tulee romahtamaan. Kuinka pian, se riippuu siitä, kauanko tekohengitystä – eli kansan sumuttamista – kyetään jatkamaan. Ei taatusti kuitenkaan ikuisuuksiin.

Sekin on tosiasia joka pitäisi tunnustaa.

Käyttäjän timonenonen kuva
Timo Nenonen

Tällaista kirjoitusta on nautittavaa lukea, eikä tarvitse edes pöyristyä.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Ainakin federalistipiraatti Raoul Plommer on suvaitsevaiston lailla umpipöyristynyt ja sensuroi blokejansa.

Toimituksen poiminnat