1984MeniJo

Viisastelua valtamedian sivuilla

 

Omilla aivoillaan kaikesta valtamedian vyörytyksestä (olipa se sitten länsi- tai venäjänmielistä) huolimatta ajattelemaan uskaltautuvaksi ilmoittautuneena olen pyrkinyt kaikesta niskaan heitetystä loskasta huolimatta esittää julkisesti mielipiteitäni – niitä ihan itsenäisesti synnytettyjä.

US sensuroi helläkätisemmin ilmeisesti resurssien puuttuessa, mutta HS ja jopa Yle harrastavat mielipidesensuuria estottomasti – ilmeisesti toimituksissa lasketaan, että ne eivät jää kiinni, kun sensuroitu mielipide upotetaan sensuurin suohon, näkymättömiin.

Kirjoitinpa Hesariin kommentin koskien Ukrainan tilannetta, joka Naton ja itsensä Hesarin kritiikin lisäksi on punainen vaate osalle moderaattoreista. Tässä välissä on hyvä huomauttaa että kannatan törkykommenttien poistamista. Joidenkin mielestä törkyä kuitenkin on mielipide, joka on sitä ikiomaa vastaan.

Testasin kommenttia kolmessa vuorossa. Kun tiedän että toisinaan toinen moderaattori saattaa julkaista ensimmäisen sensuroiman, kokeilin lähettää kommentin sekä aamu-, ilta että viikonloppuvuoroon. Tätä kommenttia ei kukaan näistä kuitenkaan päästänyt sensuurinsa läpi.

Pyydänkin arvoisia lukijoita nyt arvioimaan, mitä tässä kommentissa on sellaista, että länsimaisen, sananvapauden nimiin vannovan median pitää se sensuroida.  Kas tässä:

 

Mielenkiintoista on se, että kun Venäjä väittää että ei ole osapuoli kahinassa, niin samoin väittävät omalta osaltaan myös USA/Nato ja EU. Joidenkin median suosimien "analyytikkojen" mielestä se että Putin osallistui Minskin kokoukseen todistaa että Venäjä on osapuoli, mutta samojen mielestä EU ei, vaikka sen vankka ydin istui Minskissä.

 

Samaiset "analyytikot" perustelevat Venäjän osallisuutta myös sillä, että se toimittaa aseita itä-Ukrainaan, mikä sinällään lienee totta. Mutta niin toimittaa Nato ja EUkin. Puola ja Liettua tekevät sitä avoimesti, muut eivät niinkään. Yhtä kaikki, ne edustavat EU:ta ja Natoa. Mutta "analyytikkojen" mielestä se ei tee näistä osapuolia. Ei edes Puolasta ja Liettuasta, joiden asetoimitukset olisivat olleet estettävissä EUn ja Naton taholta, jos ne olisivat katsoneet sen tarpeelliseksi. Eivät katsoneet, eivätkä edes jälkeenpäin ole kommentoineet näiden jäsentensä tekemisiä, jotka ovat täysin ristiriidassa EUn ja Naton virallisten lausuntojen kanssa.

 

Puhumattakaan USAn ja EUn osallisuudesta Kiovan vallankaappaukseen, joka sekin on jo selviö, vaikka lännen valtamedia siitä kertookin kaunistellen tai vaikenee tyystin. Miksi?

 

Eniten tässä suomalaisena jurppii se, että sananvapauden nimiin vannova länsimedia toki tuomitsee venäläispropagandan, kuten sen kuuluukin tehdä, mutta sen sijaan että esittäisi asiat objektiivisesti, se on sortunut hiukan eri menetelmin vastaavaan propagandaan ja yksipuoliseen tiedottamiseen. Sananvapaudesta ei voi puhua, vaikka lännessä saa kyllä sanoa mitä haluaa, mutta vain netin palstoilla, joita niitäkin sensuroidaan ahkerasti mielipiteiden perusteella, moderaattorista riippuen – ikävinä esimerkkeinä HS, IS ja jopa Yle.

 

Samaan aikaan nuo valtaviestimet täysin kirkkain silmin puhuvat sananvapaudesta johtotähtenään. On vaikea sanoa, valehteleeko valtamedia kansalle vai harrastaako se itsepetosta ja puhuu ihan vilpittömästi läpiä päähänsä.

 

Tällainen se oli. HS siis sensuroi, US:n toimittaja kutsui minua samasta mielipiteestä "viisastelijaksi": 

 

 

 Kommentteja, kiitos.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

13Suosittele

13 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (30 kommenttia)

Juha Kuittinen

Hyvin pitkälle samoilla linjoilla. Tietoa pitäisi jakaa mahdollisimman objektiivisesti ja puolueettomasti.
Tilanne kuitenkin todennäköisesti alueella on aika sekava ja lopulliset totuudet paljastuvat vasta vuosikausien jälkeen tai niitä ei välttämättä saada koskaan selville.

Käyttäjän jannekuusi kuva
Janne Kuusi

Varsinkin silloin kun tilanne on sekava, ei valtamedian pitäisi esittää vain uutisia, jotka yrittävät selkiyttää kuvaa sen haluamalla tavalla. Jos tilanne on sekava, se on sekava, ja siksi useimmat selkiinnyttämisyritykset muodostuvat propagandaksi – kummallakin puolella.

Se, että länsimainen media kiistää oman propagandansa, tekee sen julistaman sananvapauden erittäin kyseenalaiseksi.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Olihan siinä selvä etikettivirhe.

"Eniten tässä suomalaisena jurppii se, että sananvapauden nimiin vannova länsimedia toki tuomitsee venäläispropagandan, kuten sen kuuluukin tehdä, mutta sen sijaan että esittäisi asiat objektiivisesti, se on sortunut hiukan eri menetelmin vastaavaan propagandaan ja yksipuoliseen tiedottamiseen. Sananvapaudesta ei voi puhua, vaikka lännessä saa kyllä sanoa mitä haluaa, mutta vain netin palstoilla, joita niitäkin sensuroidaan ahkerasti mielipiteiden perusteella, moderaattorista riippuen – ikävinä esimerkkeinä HS, IS ja jopa Yle".

Ei Hesari salli itseään arvosteltavan. Ei ainakaan omilla kommenttipalstoillaan.

Käyttäjän jannekuusi kuva
Janne Kuusi

Koska Hesari on sananvapauden airut, sen ohjeistuksessa lukee näin:

Helsingin Sanomien arvosteleminen
Kommenteissa saa arvioida ja kritisoida Helsingin Sanomien uutisvalintoja, sävyjä ja faktoja. Ensisijaisesti julkaisemme kritiikkiä, joka liittyy nimenomaisesti käsiteltävänä olevan uutisen aiheeseen ja sen käsittelyyn.

Mutta käytännössä ei, koska Hesarin mukaaan sananvapauteen kuuluu myös oikeus jättää julkaisematta mitä huvittaa.

Ja kyllähän Hesaria sellainen huvittaa, ainakin mitä Natoon, Venäjään, USAan ja varsinkin EU:iin ja euroon tulee...

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Hasari kyllä ilmoittaa olevansa sananvapauden airut, mutta tarkoittaa tällä käytännössä lehdistön vapautta. Ja se on eri asia kuin sananvapaus. Lehdellä on ilman muuta oikeus päättää, mitä sen palstoilla, kommenttipalstat mukaan lukien, julkaistaan. Kun se siis jättää julkaisematta epämiellyttävinä pitämänsä jutut, se toimii täysin oikeuksiensa puitteissa. Tosin se osoittaa samalla, että sen sananvapausjulistukset ovat, kohteliaasti sanottuna, kovin farisealaisia.

Kari Ahveninen

Hyysäri on vasemmistolaisen, toisinaan myös vihreän sananvapauden airut. Muut mielipiteet sallitaan vain siinä tapauksessa että ne eivät kritisoi edellä mainittuja. Tai edellämainittujen tahojen mielipiteitä. Tai edellämainittujen tahojen kannattamia asioita. Tai...

Käyttäjän jannekuusi kuva
Janne Kuusi Vastaus kommenttiin #12

Aika ristiriitainen kommentti.

Vihervasemmistolainen viestin, joka sensuroi Nato- USA- ja EU-kriittistä materiaalia?

Aika absurdi yhdistelmä

Kari Ahveninen Vastaus kommenttiin #16

No eikös koko vihervasemmistolainen maailmankuva ole melko absurdi?

Käyttäjän jannekuusi kuva
Janne Kuusi Vastaus kommenttiin #22

Saattaa olla, mutta Hesarin kanssa sillä ei ole paljoakaan tekemistä.

Uskottavuuden vuoksi Hesarinkin on toki väliin tuikattava säännön vahvistavia poikkeuksia.

Taisto Merilä

Niin, ”sananvapauteen” tosiaankin kuuluu se, että asioiden syitä ja syntyjä, objektiivisia tai ”valtaomantunnon” vastaisia näkemyksiä, ei hyvällä katsota. Siihen ei tarvita edes salaliittoja, vaan tuo sanaton sopimus totuuden välttelemiseksi perustuu yksiselitteisesti ihmisten sisäänrakennettuun pelkoon – siihen samaan mitä esim. presidentti Bushin kautta ilmentyi: Joko olet puolellamme tai meitä vastaan.

Jaana Holappa

Loistava analyysi, ja testi valtamedialle. Tuo on perin tuttua juuri HS, IS tai YLEn oksettavien mielipide palstoilla. Et pääse kommentoimaan jos ei kielesi lipata nato myönteistä, tai ala-arvoista Venäjä propagandaa. Eli teit väärin että aivosi itse ajattelevat realistisesti, ja kommentoit asioita liian rehellisesti - järjen kanssa. Korjaa heti toimintasi mitä mielikuvituksellisempaan kauhu fiktioon Venäjästä, ja alistu suosiolla erkkojen ja almojen tahtoon. Näin saat äänesi kuuluviin. Voimme hyvillä mielin aloittaa oikeutetusti sodan naapurimme vastaa ystävämme rauhaa rakastavan, ja sitä puolustavan USA/NATOn kanssa. Saat toimituksesta suoraan satoja peukutuksia kaupanpäälle. Uuuh Ihanaa! Tunnet olevasi todella arvostettu poliittisessa viisaudessasi. Voit päästä vaikka heti suorilta Palsternakan kaltaiseksi asiantuntijaksi. Wou!

Pohjois-Korea on vain enää laimea vitsi maassamme. €liitin masinoima valtamedia propaganda on vertaansa vailla, kuin myös sen se sensuuri, ja dis-informaation kokopäivä aivopesu.

Mulla on varma vinkki jos kansalainen ihan itse haluttaa lopettaa valtamedian lamauttavan aivopesu operaation. 1. Sulje €liitin valtamediat 2. Hae tietoa muualta - sitä on. 3. Sitten kun olet "tervehtynyt" tarpeeksi voit verrata molemman puolista informaatiota keskenään. Maailma voikin näyttää snadisti eri oloiselta ;)

Mutta paras vinkki tähän hätään: Äänestä - ja äänestä oikein kevään vaaleissa. Aitoja vaihtoehto puolueita on eduskunnankin ulkopuolellla, ilman €un rakennekorruptiota. Valtamediamme ovat nykyisten kaikkien epävakaiden päättäjiemme naruissa, ja täysin. Nykyinen valtamedian dis-informaatio palvelee vain heidän tarpeitaan, jotka ovat ainoastaan taasen usa/nato/€un sairaita tarpeita, ja päämääriä.

Heh- sainkohan tästäkin sensuurit, ja bannit päälle tähänkin ketjuu ;)

Antti Jokela

"...eivätkä edes jälkeenpäin ole kommentoineet näiden jäsentensä tekemisiä, jotka ovat täysin ristiriidassa EUn ja Naton virallisten lausuntojen kanssa."

Arvostelusi osuu harhaan - et ole tainnut seurata tilannetta kovin tarkasti. Natohan on julkisesti ilmoittanut, että yksittäiset jäsenmaat voivat tehdä omia päätöksiään Ukrainan avustamisesta, kuten vaikkapa BBC uutisoi syyskuussa:

Nato officials say they have no plans to send lethal assistance to non-Nato member Ukraine, but that members states may do so.

Olen pahoillani, jos mielipiteesi ei läpäissyt seulaa kaikissa medioissa. Ehkä kuitenkin kannattaisi tarkistaa omat faktansa ennen kuin lähtee syyttämään muita valehtelusta.

Käyttäjän jannekuusi kuva
Janne Kuusi

Voi kauhistus, jokin miljoonista uutisista on jäänyt minulta huomaamatta ja olen siksi syyllistynyt valehteluun! Natosta on siis sittenkin kommentoitu asiaa ohittamalla se ja laistamalla sen oma vastuu jäsenistään.

Olen pahoillani että en ole käyttänyt enempää kuin 24/7 asioiden perinpohjaiseen tutkiskeluun, ja näin romauttanut koko kirjoituksen uskottavuuden....

Mutta asiallisesti, kommenttisi viimeinen kappale kuulostaa huolestuttavasti samalta sarkastista isällisyyttä tavoittelevalta ilmaisulta kuin Hesarin päätoimttajan vastaus tannoin, kun esitin hänelle huoleni hänen viestimensä mielipidesensuurista. Ohjailemalla kysymyksen lillukanvarteen, minun kommenttiini, jota olin käyttänyt esimerkkinä, hän ohitti pääasian, eikä tullut käsitelleeksi sitä mitenkään. Paitsi kiistämällä sen.

Mutta asian ohjailu pääasiasta sivuun taitaa olla sitä tätä päivää.

Käyttäjän demoni kuva
Liisa Polameri

Historiaa kirjoitetaan uudestaan sisään ja ulossulkemalla asioita ja tosia tapahtumia. Valhe, on tämän päivän ahkerasti käytetyin työkalu, joka vaikuttaa läpäisevän koko (globaalin) järjestelmän. Juuri mihinkään enää ei voi luottaa. Se saattaa lamauttaa mielen ja halun toimia.

Antti Jokela

"...olen siksi syyllistynyt valehteluun!"

En missään nimessä syytä sinua valehtelusta. Virheesi on aivan ymmärrettävä. Satuin kuitenkin huomaamaan sen ja halusin korjata väärän tiedon.

Mielipiteesi voi sitäpaitsi olla aivan oikein, vaikka faktat, joilla sen perustelet, menevät hieman väärin.

Käyttäjän JouniHalonen kuva
Jouni Halonen

NATO on siis PUOLUSTUSLIITTO, jonka suojista on turvallista käydä erillis-, vallanvaihto- tai ojennussotia ympäri ämpäri PUOLUSTUSLIITON ulkopuolella. Puolan ja Liettuan asetoimitukset Ukrainaan varmaankin korvataan niille muiden NATO-maiden toimesta, aivan kuten Ruotsi sai uutta tilalle Saksalta Ruotsin toimittaessa aseita Suomeen Talvisodassa.

Harmittaa helkkaristi se, että neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä 1994 tuli sumutuksen ja valehtelun vuoksi tulokseksi EU-liittyminen. Jos olisi käynyt toisin, niin NATO-MAhtisaari olisi eronnut pressantoimesta kesken kaiken ja se olisi ollut pelkästään hyväksi tälle maalle. MAhtisaari puhuu edelleen paljon roskaa.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Nykyäänhän ei enää sodita, vaan pakotetaan aseellisesti rauhaan. Palkkasoturitkin ovat yksityisiä rauhanturvaajia.

Käyttäjän IinesErnk kuva
Iines Eränkö

PIAN RYSÄHTÄÄ KREIKAN JA SYRIZAN EUROEROILMOITUS! KREIKKA SAA TAKAISIN VAPAUTENSA JA ITSENÄISYYTENSÄ. SUOMEN ON HELPPO SEURATA SITÄ JA ALKAA JÄLLEENRAKENNUS. NUORILLE TYÖTÄ!

KOKO RYTINÄN TAUSTALLA ON SE ETTEI NATO JA EUROELIITTI NOUDATTANEET VENÄJÄN KANSSA TEHTYÄ SOPIMUSTA SIITÄ ETTEI NATON AGGRESSIO LÄHESTY VENÄJÄN RAJOJA. VERY SIMPLE, SANOISI AMERIKKALAINEN.
Anonyymi: EUROSYÖPÄLEVIÄÄ
15.2.2015 16:58

Janne & co!

Nuo ylläolevat kommenttini (2 erillistä) menivät läpi Taloussanomien kommenttipalstalla. Taloussanomissa on muuten toimittaja Jan Hurri, jonka keskiviikkoisin ja viikonloppuisin ilmestyvät analyysit edustavat hyvin raikasta journalismia Suomen oloissa. The New York Times on maailman paras. Ja Financial Times toiseksi paras lehti saada asioista kuva pimeään päähänsä. Niissä on koko skaala hyvin toimitettuja juttuja, joiden avulla olen onnistunut ennustamaan tulevaisuutta melko hyvin, Puujumala kun olen.

Jottei menis Taloussanomien (Sanoma) kehumiseksi niin mun vanha EUROELIITTIHAISEE -nimimerkki on nykyään sensuurihyllyllä kokonaan.

Timo Eränkö
Sanoittaja
Puujumalat
Lapinlahden Linnut

Käyttäjän jannekuusi kuva
Janne Kuusi

Oikeassa olet kuomaseni,

Taloussanomat ja myös Talouselämä ovat huomattavasti varsinaisia valtaviestimiä avoimempia, eivätkä nimestään ja aihepiiristään huolimatta aja yksisilmäistä politiikkaa. Niissä näkyy tarkoitus kertoa maailmasta monipuolisesti manipuloimatta yleisöä.

Ja Hurri on todella ansiokas kynästään.

Markku J Kekäläinen

Tälläistä tämä sananvapaus on aina ollut. Joidenkin sana on vain erilailla vapaa tässä moniarvoisesa yhteiskunnassa.
Itse olen seurannut radiosta eräiden tukijoiden kuten erään Mikan ja Hanan osuvia mielipiteitä, eikä Artokaan juuri jälkeen jää länsisävytteisestä trollauksesta.
Onneksi "tutkijat" eivät kerro säästä. Meteorologien ennustuksissa on aina varauksia, mutta onneksi ei paljon mielipiteitä ja saan itse päättää onko ilma ulkona liian kylmä kävelemiseen vai pitäisikö sinne mennä kun tutkijoiden mielipiteen mukaisesti siellä pitäisi hki virrata.

Käyttäjän IlkkaKakko kuva
Ilkka Kakko

Niinpä niin, aika mielenkiintoista että kaikkein kattavimman ja puolueettomimman kirjoituksen Ukrainen selkkaukseen johtaneista asioista olen lukenut Ortodoksisesta verkkolehdestä, liitän inkin tähän, kannattaa lukea ja jakaa: http://simeonjahanna.com/2014/06/30/mita-uskoa-kun...

Käyttäjän KariArvola kuva
Kari Arvola

Suomalainen media on pääosin heittäytynyt Ukrainan konfliktin toisen osapuolen sotapropagandan aktiiviseksi tekijäksi. Se tapahtui jo prosessin alkuvaiheessa, jossa heti "tiedettiin", että Janukovitsh on näytelmän konna ja että Venäjä uhkaa Krimin yhdistämisen jälkeen myös Baltiaa ja Puolaa - ja tietenkin tässä yhteydessä myös Suomea.

Journalismista tuli propagandaa ja suomalaisen joukkotiedotuksen varassa elävä yleisö on propagandan kohde.
Itse olen ällistellyt sitä ryssävihan ja suoran viholliskuvan lietsomista, joka on hallinnut mediaa, iltapäivälehdet etulinjassa, suhteessa Venäjään ja maan presidenttiin.

Mielestäni suomalaisilla ei ole asiallisia perusteita siihen ulkopoliittiseen linjaan, jota nykyinen hallituskin aktiivisesti ajaa. Venäjä voi olla meille hyvä ja hyödyllinen naapuri,jos niin haluamme. Se edellyttää pään pitämistä kylmänä myös kuumenneessa suurvaltapoliittisessa kuohunnassa.

Toista vaihtoehtoa en oikein haluaisi edes ajatella. Siitäkin Suomella on kokemuksia. Toivottavasti kansalaiset vaalipäivänä esittävät vastalauseensa nykymenolle - edellyttäen, että vaihtoehto on tarjolla. Sekään ei ole itsestään selvää gallup-demokratian ja iltapäivälehtien hallitessa poliitikkojen luovimista.

Käyttäjän jannekuusi kuva
Janne Kuusi

Olen ikävästi skeptinen valtamedian tietojen varaan pudotetun kansanosan suhteen, koska sen määrä on ratkaiseva vaaleissa. Ja vielä ikävämpää on se että tämän tietää niin valtamedia kuin sen nuoleskelemat valanpitäjät.

Me, joilla on tapana ottaa asioista selvää, joudumme nykyään näkemään yhtä paljon vaivaa kuin ennenkin: ennen tietoa ei ollut saatavilla, nykyään aivan liikaa, mikä tekee olennaisen tiedon löytymisestä ehkä hankalampaa kuin aiemmin.

Asetan toivoni valtamedian ulkopuolelle, paljolti sosiaaliseen mediaan, jonka avulla on mahdollista saada tietoa vaihtoehtoisista malleista levitettyä – mutta laajasti vain jos on onni myötä. Tiedon levittäminen somessa on lottopeliä.

Valtamedian suhteen toivoni alkaa olla mennyttä. Sen toimeentulo-ongelmat ohjailevat uutisoinnin laatua ja myös sisältöä. Kaiken määrittelee maksimaalinen myynti, mikä ei tarkoita vain yleisöä, vaan paljon enemmän mainostajia, joita veristä talouskilpailua käyvä media mielistelee kaikin keinoin – valikoimaan kuuluu jopa totuus, mutta hyvin pieninä ja valikoituneina annoksina kaiken hutun seassa. Poikkeus kun vahvistaa säännön.

Kuitenkin, nykykäsitys totuudesta näkyy olevan sitä todempaa, mitä paremmin se menee kaupaksi.

Cenita Sajaniemi

Tässä vähän myöhäinen kommentti...
Ruotsin lehdissä on kerrottu nuorten miesten lähteneen Ukrainaan taistelemaan venäläisiä tai itäistä Ukrainaa vastaan.

Kiitos kirjoituksesta.

Eeva Silvennoinen

Kiitti Janne.. "Olen ikävästi skeptinen valtamedian tietojen varaan pudotetun kansanosan suhteen, koska sen määrä on ratkaiseva vaaleissa."

Ja kuitenkin harva se päivä törmää ihmisiin - niin kuin nyt tähän sinun juttuusi - jotka nousevat tämän sotapropagandan keskeltä kirkkain ajatuksin.

Vastikään eräs sotapropagandisti ihmetteli minulle miten voin olla tajuamatta Venäjän hirmuisuutta, kun sen joka päivä näkee ja kuulee. Kieltämättä propaganda toimisi paremmin, jos sitä ei tulisi joka tuutista 24/7, ajattelin. Luojan lykky, että he valitsivat näin älyvapaan strategian!

"Ja vielä ikävämpää on se että tämän tietää niin valtamedia kuin sen nuoleskelemat valanpitäjät." Ja kuitenkin he eivät lakkaa ihmettelemästä miten heikolla hyötysuhteella propaganda näkyy NATOn kannatusprosenteissa.

Juttusi ilahdutti, keep up the good work, Eeva

Käyttäjän ArtoLuukkainen1 kuva
Arto Luukkainen

Oli aivan oikein, että mainittu valheita kuhiseva trollausviesti jätettiin julkaisematta Helsingin Sanomissa. Siellä on aivan oikein puututtu siihen, että KGB:n omat miehet ja paikalliset hyödylliset idiootit täällä Suomessa suoltavat uskomatonta Venäjä-mielistä valehtelua lehden keskustelupalstalle kolmessa vuorossa.

Kommentoin vain paria kohtaa kirjoituksessasi.

"Mielenkiintoista on se, että kun Venäjä väittää että ei ole osapuoli kahinassa, niin samoin väittävät omalta osaltaan myös USA/Nato ja EU."

Vain Venäjän sotavoimat ovat hyökänneet Ukrainaa vastaan ja vain Venäjä on vallannut maa-alueita Ukrainalta ja vain Venäjä uhkaa vielä suuremmalla hyökkäyksellä, jos Ukraina yrittää ottaa koko laillisen valtioalueensa hallintaansa Venäjän sotilaallisesti tukemilta venäläisiltä rosvokoplilta.

USA/Nato ja EU eivät sen sijaan ole syyllistyneet mihinkään Ukrainaa vastaan vaan ovat Ukrainan puolella.

"Puhumattakaan USAn ja EUn osallisuudesta Kiovan vallankaappaukseen, joka sekin on jo selviö, vaikka lännen valtamedia siitä kertookin kaunistellen tai vaikenee tyystin. Miksi?"

Lännen valtamedia vaikenee tietysti sellaisesta, joka on tapahtunut vain sinun harhaisessa mutta tietämättömässä mielikuvituksessasi.

"Eniten tässä suomalaisena jurppii se, että sananvapauden nimiin vannova länsimedia toki tuomitsee venäläispropagandan, kuten sen kuuluukin tehdä, mutta sen sijaan että esittäisi asiat objektiivisesti, se on sortunut hiukan eri menetelmin vastaavaan propagandaan ja yksipuoliseen tiedottamiseen. "

Länsimedia on todellakin syyllistynyt siinä mielessä yksipuolisuuteen, että se on kertonut vain totuuden ja jättänyt venäläisvalehtelun vähemmälle. Mikä tässä on mielestäsi väärin?

Muuta horinaasi ei ole syytä kommentoida tätäkään enempää. Hesarin moderaattorit tekivät kerrankin oikein estäessään keskustelun likaantumisen venäläisvalehtelusta.

Ja miksi sinä kannatat kiihkeästi Venäjän diktatuuria, sen sotauhoa ja laajentumissotia?

Käyttäjän jannekuusi kuva
Janne Kuusi

Vaikea sanoa, onko tuossa kyseessä trolli, niin paljon turhautumista sitä lukiessa nousee. Ja onko "Arto Luukkainen" oikea henkilö, aika läheltä liippaa tuo nimi muuan Venäjän-tutkijaan.

"Lännen valtamedia vaikenee tietysti sellaisesta, joka on tapahtunut vain sinun harhaisessa mutta tietämättömässä mielikuvituksessasi."

Tuossa lienee aika paljon kiteytetty siitä, miten suomalainen valtamedia vaikuttaa isoon kansanosaan sen kuullessa sellaista, joka rikkoo valmiiksi rakennettua maailmankuvaa.

"Ja miksi sinä kannatat kiihkeästi Venäjän diktatuuria, sen sotauhoa ja laajentumissotia?"

Ja tuossa se johtopäätös, minkä monet tekevät silloin, kun saavat muuta tietoa, kuin valtamediassa.

Mutta ok, jos tuo on trolli, niin ainakin se on kohtalaisen tyylipuhtaasti laadittu. Useinhan valtamedian jutut jo itsessään vaikuttavat trollauksilta. Jos ei, niin valtamedia on onnistunut projektissaan ainakin joidenkin suhteen.
Toivottavasti ei kuitenkaan ratkaisevaan osaan suomalaisista.

Käyttäjän ArtoLuukkainen1 kuva
Arto Luukkainen

En suinkaan ole turhautunut mutta kovasti ihmettelen haluasi valehdella Venäjän diktatuurin puolesta, kun tämä on sotaretkellä Ukrainassa. Toistan sinulle sen, että länsi on vain tukenut Ukrainaa Venäjän hyökkäystä vastaan joskaan ei aseellisesti. Että sellainen osapuoli se paha länsi on.

Sinun mielikuvitushorinasi/trollauksesi ei riko kenenkään maailmankuvaa eikä erityisesti minun maailmankuvaani. Yritä ihmeessä kirjoittaa jatkossa tähän reaalimaailmaan liittyvistä tapahtumista. Hesarin moderaattorina en itse päästäisi keskusteluun tuollaisia trollausviestejä.

Niin, et sinä antanut muuta tietoa kuin mitä on valtamediassa, koskapa et antanut tietoa ollenkaan. Toisaalta valtamedia ei harrasta trollausta sillä perusteella, että sen kertomat faktat eivät vastaa Putlerin ja Lavrovin valheita.

Pohdiskelepa tarkkaan, miksi haluat oikein tukea Venäjän valloitussotaa tukemalla Venäjän valehtelua.

Käyttäjän lindapelkonen kuva
Linda Pelkonen

Viittaat kai blogiini, jossa en nimennyt ketään yksittäistä henkilöä viisastelijaksi. Jos itsesi kuvauksesta tunnistat, se on oma asiasi, mutta et voi väittää, että olisin sanonut sinua viisastelijaksi.

Tarkoitus oli pohtia Venäjän roolia Ukrainan kriisissä eikä tulisi mieleenkään osoitella teitä sormella tässä yhteydessä.

http://lindapelkonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1870...

Käyttäjän jannekuusi kuva
Janne Kuusi

No, tapanani on yleensä kärjistää, mutta alun perin kirjoittamasi uutisen kommentissa olin se ainoa, joka esitti tämän ajatuksen, jota pidät viisasteluna. Siksi on vaikea kuvitella, että olisit napannut aiheen "viisastelu" -termiisi muualta.

Mutta no hard feelings, sinähän teet vain työtäsi, minä omaani. Sinulla on oma kantasi, minulla omani. That's life.

Toimituksen poiminnat