1984MeniJo

Itsenäisyys on palautettava äärioikeistolta

  • Vastakkainasettelun aika vai konsensus?
    Vastakkainasettelun aika vai konsensus?

On tiettyjä käsitteitä, jotka äärioikeisto on ominut itselleen. Tyypillisiä ovat isänmaa, siniristilippu, sotaveteraanit, Suomen leijona ja erityisesti itsenäisyys. Miksi ne mielletään äärioikealle?

 

Ikäisilleni (s. 1954) tolkutettiin lapsuudessa, että vain historiasta periytynyt valkoisen puolen voittajakansa on sitä oikeaa kansaa, punaiset eivät. Tämä tehtiin selväksi niin koulussa, kirkossa, armeijassa, työelämässä kuin kaikessa valtiollisessa ja virallisessa toiminnassa. Kun sodanjälkeinen aika 1960-luvun loppupuolella alkoi hiipua, mielikuva itsenäisyys-käsitteestä juuttui oikeiston kainaloon. Ja kun suomalaiset 1980-luvulta alkaen riehaantuivat vapaudentunteessaan, kaikki nuo käsitteet hylättiin taloususkonnon tieltä samalla kun perustettiin väärinkäsitys nimeltä Oy Suomi Ab, ja kaikenlaiset koti, uskonto, isänmaa -tyyppiset termit kaventuivat oikeiston ontoiksi hokemiksi. Itsenäisyyden kaappasi tuolloin äärioikeisto sodan- ja väkivallanlietsontansa tunnukseksi, ja tuon kaappauksen kaikuja me kaikki kuuntelemme edelleen. Ikävällä tavalla annamme itsenäisyyden vieläkin luoda harhaanjohtavia mielikuvia itsellemme.

 

Itsenäisyys ei sanana viittaa muuhun kuin itsenäisyyteen. Silti hämmästyttävän laajat kansalaispiirit kokevat Suomen itsenäisyyden vain riippumattomuudeksi Venäjästä ja itäisestä kulttuurista. Mutta paradoksaalisesti ne samat eivät koe itsenäisyydelle lainkaan ongelmallisena raskastakaan riippuvuutta lännestä, päinvastoin, täysin vakavalla naamalla korkeinta valtionjohtoa myöten hoetaan itsenäisestä Suomesta EU:n jäsenenä, sidoksissa euron ja liikepankkien hämähäkinverkkoon – ja kirsikkana kakussa Nato-sotilasliiton alaisena. Suomettumisena pidetään vain kumartelua itään, mutta samalla länteen päin ollaan valmiit vaikka ryömimään naama lantakasassa.

 

Tuossa ei ole kerta kaikkiaan minkäännäköistä logiikkaa. Siksi kaiken järjen nimissä nuo käsitteet, Suomen itsenäisyys etunenässä, on palautettava kohdalleen. Ja se kohta tarkoittaa todellista itsenäisyyttä, joka ei kumarra itään eikä länteen.

 

Aiheellisesti voidaan sanoa, että riippumattomuutta ei ole olemassakaan. Ei niin, me olemme kaikki riippuvaisia toisistamme, muuten emme olisi edes olemassa. Sama pätee yhteisöihin ja myös valtioihin. Niiden itsemääräämisoikeutta ja poliittista valtaa on pyritty väkisin heivaamaan pankeille ja suuryhtiöille yli rajojen, ja siinä operaatiossa ollaan jo aika pitkällä. Yhteistoiminnan muiden kanssa ei tarvitse tarkoittaa alistumista ja itsemääräämisoikeudesta luopumista, eikä myöskään eristymällä ja impivaaralaisuudella pitkälle pötkitä. Mutta valtiollisen itsemääräämisoikeuden luovuttamista muille voi hyvällä syyllä pitää maanpetoksena – tai lievimmillään traagisena itsepetoksena.

 

Siksi ei voi kuin kummastella sitä näennäistä konsensusta, joka Suomen itsenäisyyden luonteesta vallitsee niin vallanpitäjien kuin valtamediankin piirissä. Näennäistä sikäli, että ns. esson baarissa puheet ovat aivan päinvastaisia. Joku on esittänyt, että nuo "essonbaarilaiset" muodostavat nukkuvien puolueen, ja joltain osin se pitänee paikkansa: Suomi on vahvasti kahtiajakautunut pintatasoon ja pinnanalaiseen. Pintatasolla julistetaan päivästä toiseen, että kaikki kääntyy parhain päin, jos vain tavoittelemme mahdotonta: ikuista talouskasvua. Kansan syviksi riveiksikin kutsuttu pinnanalainen joukko näkyy olevan asiasta täysin toista mieltä.

 

Mitä politiikkaan ja yhteisiin asioihin osallistumiseen tulee: kun poliittinen valta on nyt vähä vähältä sisällytetty talousvallalle – politiikka tarkoittaa debattia ja kriittistä argumentointia, talous ei –  laajoja kansalaispiirejä, mahdollisesti jopa Suomen kansan enemmistöä riivaavaksi ongelmaksi vaikuttaa nousseen vaihtoehdottomuus. Siksi tunnelma on odottava: kuka vastaisi sen huutoon? Mikä taho palauttaisi politiikan politiikaksi? Kaivataan selvästikin vahvaa vaihtoehtoa tärvätylle poliittiselle kulttuurille ja virallisen Suomen sloganille: vaihtoehtojen aika on ohi.

 

Sellaista vaihtoehtoa, joka palauttaa Suomelle itsemääräämisoikeuden – ja itsenäisyyden.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

15Suosittele

15 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (23 kommenttia)

Käyttäjän karifa kuva
Kari Fagerström

Myös omavaraisuus(aste) on hyvä mittari itsenäisyydelle, jos oikein muistan jonkun aiemmin kommentoineen, niin liityttäessä EUhun se oli 48% ja nyt 20 vuoden jälkeen vain 8%. Media on myös korruptoitunutta, eikä muu kuin yksi totuus saa aikaa esiintulolleen.

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Juuri kuten blogisti kirjoittaa.
Oikeisto on vähä vähältä ollut koko ajan myymässä itsenäisyyttääme ja lainsäätövaltaa rajojemme ulkopuolelle; EU, EVM, TTIP, elimiä missä meillä on korkeintain käytävähöpöttelyoikeus + tuoleja salissa, jossa voimme vain olla yhtä mieltä omistajiemme kanssa.

Bryssä vai ryssä? Se ei edes ole oikea kysymysasettelu. Suomi voi olla ystävällissä suhteissa, jopa vaikuttaa suuremmassa määrin idän ja lännen tasapainoon, kuin jollakin 1,1%n äänivallalla jossakin. Ajatelkaa, jos meillä olisi Moskovassa 1,1% äänivalta? Uskoisiko siihen kukaan?
Uskoisiko kukaan ajatukseen "Hei me ollaan Moskovan päätöksenteon 'ytimessä'!" Täysin naurettavaa.

Ja nyt meille markkinoidaan NATOa - ja sen jälkeen emme pysty millään tavalla tasapainoilemaan idän ja lännen välillä. Ja epäisänmaalliset elementit tekevät kovasti työtä sen eteen, että maamme olisi taas kerran jonkinlainen ponnistuslauta vieraille joukoille. Tämä vaikka doktriini jonka mukaan "kukaan ei hyökkää Suomen läpi jonkun toisen kimppuun" toimi hyvin.

Mediakin on valjastettu vääristämään kokonaiskuvaa. Asia jonka jokainen ajatteleva kansalainen kyllä huomaa, jos vähänkin ajattelee asioita. Minkälaista propagandaa kouluissa harjoitetaan nykyään, siitä minulla ei ole tietoa, mutta näppituntuma on siinä suhteessa, etten ole kylläkään monen opettajan kirjoittavan some'ssa - no, Urpilainen ehkä, mutta siitä minulla on aivan omat mielipiteeni. ;>/

Itsenäisyyttä ja puolueettomuutta kannattaa vaalia jo senkin takia, että kun maailman voimatasapaino siirtyy Aasiaan, ei kannattaisi istua väärissä vankkureissa. Ei myöskään idän vankkureissa, koska aina kun pieni sitoutuu johonkin suurempaan, on pienemmällä vain seuraajan tai jopa panttivanginomainen rooli. Se muuttuu itsestäänselvyydeksi, eikä siitä kannata enää huolehtia vaan otetaan sitten esiin kun tarvitaan sitä nappulana, moukkana sakkilaudalla.

Henry

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Suomessa on koko sen itsenäisyyden ajan ollut marginaalinen äärivasemmisto, joka on pyrkinyt vallankumoukseen länsimaista yhteiskuntajärjestystä ja elämäntapaa vastaan. Vaaleissa se ei ole menestynyt - kansan syvät rivit ovat olleet vankasti länsimaisuuden puolella vanhoja enemmistökommunisteja myöten. Mutta nyt kun Putinin Venäjä nostaa profiiliaan, äärivasemmiston toiveet ovat jälleen heränneet. Tilanne näyttää samanlaiselta kuin 1970-luvulla, jolloin äärivasemmisto kaavaili vallankaappausta Moskovan tuella.

Ajatus "itsenäisyydestä" on se, että äärivasemmisto saisi haltuunsa totaalisen vallan suomalaisen byrokratian kautta. Moskovakaan ei saisi koskea tuohon koneistoon. "Talouselämä" eli yhteydet länteen pantaisiin kuriin ja kansalle tarjottaisiin kateuspropagandaa syötäväksi.

Kevään vaaleista on tulossa mielenkiintoiset - Moskovan kortin heiluttelijoita on liikkeellä paljon.

Käyttäjän jannekuusi kuva
Janne Kuusi

Älä nyt viitsi.

Äärivasemmiston ja äärioikeiston välillä on muutakin elämää.

Et kai vakavissasi esitä, että poliittisen vallan luovuttaminen talouseliitille on sama asia kuin "läntiset arvot"?

Jos, niin hiiteen sellaiset arvot. Olivat ne mistä ilmansuunnasta tahansa.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Kokemukseni mukaan se 'talouseliitti' (mikä se sitten onkaan) pystyy kuitenkin ajamaan meikäduunarinkin etua edes kohtuullisesti.

Sensijaan on saletti että minkään ääriliikkeen edustaja ei sitä pysty tekemään. Ei silloinkaan kun se vannoo tekevänsä niin äärimmäisen itsenäisyyden takia.

Käyttäjän NinaPalomki kuva
Nina La Vastaus kommenttiin #8

Suomessa nyt ei kovin vahvoja ääriliikkeitä ole.. Jos on äärivasemmistoa, niin siihen kuuluu varmaan korkeintaan muutama kymmenen ihmistä.

Äärioikeisto on periaatteessa "nostanut päätään" maahanmuuton vastustamisen takia. Mutta kaikki rasismi ei ole samanlaista äärioikeistolaisuutta mitä se oli esim. natsien aikaan. Hitlerhän ei esim. kannattanut sitä, että joku työläinen voisi päättää asioista. Eikä meillä siis taida olla äärioikeistokaan olla kovin järjestäytynyttä.

Jonas Hellgren Vastaus kommenttiin #18

" Eikä meillä siis taida olla äärioikeistokaan olla kovin järjestäytynyttä."

Suomessa on erittäin voimakas ja hyvin järjestäytynyt rasistinen äärioikeisto.
Voiman salaisuus on valtavassa säätiöidyssä omaisuudessa, ja julkisena kanavanaan Svenska Folkpartiet i Finland.

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

En oikein ymmärrä miten tuo propagandasi toimii, Jouni Snellman:
- Ymmärrän, että ns. "äärivasemmisto" oli 70-luvulla Isoon Veljeen kallellaan, koska 'muka-sosialismi'.
- Nyt kun siellä on vallalla äärikapitalismi, missä duunarin ainoa oikeus on vaieta, niin miksi vasemmisto tai mikään sen osa olisi Moskovan kannalla?

Minä voin edustaa 'äärivasemmistoa', mutta voit olla varma, etten luota Moskovaan pätkääkään. Se ei kuitenkaan estä miettimästä geopoliittisia realiteetteja.
________________________

Onko niin vaikea myöntää, että itsenäisen Suomen päätöksenteon myyminen oli/on oikeiston/oikeistodemarien virhe? Että myivät itsenäisyyden?

Henry

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Sinä sen sanoit: duunarit ja kansan syvät rivit eivät ole viimeiseen sataan vuoteen olleet Moskovan kannalla. Ainoastaan yksittäiset virkamiehet ja kulttuuri-eliitin jäsenet ovat olleet ovat olleet tunkemassa kurkustamme näitä "geopoliittisia realiteetteja."

Suomi on EU:ssa paljon itsenäisempi kuin vielä 1980-luvulla. Bryssel takaa länsimaiset olot ja on siksi mainio rajoite innokkaimmille politiikoillemme.

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid Vastaus kommenttiin #9

Et Jouni näköjään näe puolueettomuutta mahdollisuutena. Näet vain Brysselin tai Moskovan. Kyllä sinunkin kannattaisi ajaa itsenäisyysasiaa.
Ja itsenäisyys ei ole itsenäisyyttä, jos kerran suurin osa laeista tehdään Brysselissä, Suomen Pankilla ei ole *muuta kuin kirjasto*, jne.

Henry

Käyttäjän NinaPalomki kuva
Nina La Vastaus kommenttiin #9

Voi että... Millä ajalla oikein elät?

Globaalissa maailmassa ei ole enää länsimaisia tai itämaisia oloja. Hyvät olot on siellä missä on rahaa. Elikä kohta Kiinassa.

Käyttäjän MauriJOHirvonen kuva
Mauri Hirvonen Vastaus kommenttiin #9

Ei kai nyt sentään ole syytä olettaa, että Brysselin toiminta olisi putipuhdasta. Tosin kansalaisvarallisuus on sinne upponnut. Ja puolueista, tokkopa on monta puoluetta, joka ei olisi kansaansa jo myynyt. Ja Sdp:n globaalius on huh huh ... todella huoletuttavaa politiikkojen ymmärrysvaje ja kansalaisille valehtelu.

Käyttäjän iitimo kuva
Timo Isosaari

Jouni, sinä heiluttelet päämedioiden ohella eniten sitä Moskovan korttia. En tiedä, pelkäätkö itse pikku-ukkoja, vai pelotteletko vain muita niillä.

Kateudesta höpöttävät eniten ne, jotka pelkäävät menettävänsä ylemmyydentuntoisen valtansa muihin nähden. Minusta se on vain osoitus helvetin huonosta johtamiskyvystä ja suhteellisuudentajun puutteesta.

Itse en näe edes oikeistoa tai vasemmistoa. Näen vain ihmisiä, joilla on kovin yhteneväiset perustarpeet ja vähän vaihtelevammat yksilölliset tarpeet. Paljon huonommin ei voi kumpiakaan huomioida, mitä parhaillaan tapahtuu.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

"Altistiko presidenttimme Suomen sotanäyttämöksi?" on uusimman blogisi otsikko. Kyllä sinä voitat vielä minutkin Moskovan kortin pelaamisessa.

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson Vastaus kommenttiin #10

Jos väität Isosaaren blogin otsikkoa propagandaksi, taitaa koko todellisuus olla sinulle pelkkää propagandaa, ja totuutta sinulle edustaa illuusio.

Hämmästyttävää miten jotkut sinnikkäästi jaksavat pitää länsikriittisyyttä "Moskovan korttina"...

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman Vastaus kommenttiin #12

Isosaaren tapana on uhkailla lukijoitaan sodalla. Kun teemme niin tai näin tai kun emme tee sitä tai tätä, Venäjä hyökkää. Hän ei kerro mihin tietoon hänen käsityksensä perustuu.

Minä olen kääntänyt ja linkittänyt tänne paljon Moskovassa julkaistua tavaraa, mihin Isosaari viittasikin. Pelaamme molemmat Moskovan kortilla, mutta Isosaarella on sorsapari.

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson Vastaus kommenttiin #13

Sorsa? Tarkoitatko Kalevia?

Voisit kuitenkin nähdä harmaa- tai värisävyjä mustan ja valkoisen lisäksi. Vaikuttaa siltä kuin sinulle olisi olemassa vain Moskova ja Washington.

On niitä muitakin kaupunkeja, vaikka esim Stadi.

Käyttäjän iitimo kuva
Timo Isosaari Vastaus kommenttiin #13

Totta, tyhjää kaakattavan sorsaparini muodostatte sinä ja Tomi Ketola.

Muiden kommentoinnin olen todennut nostavan keskustelun tasoa, vaikka se olisi kriittistäkin. Enkä edelleenkään uhkaile, vaan pyörittelen skenaarioita, joiden uskottavuutta sitten jokainen voi pohtia tykönään.

Teksteistäni kyllä löytyy lähdeviitteitä, jos niitä viitsisi lukea tai katsoa. Ymmärtämisestä ei tietenkään kenenkään puolesta voi mennä takuuseen. Ei aina edes omalla kohdalla.

Käyttäjän iitimo kuva
Timo Isosaari

Oy Suomi Ab on tärkeä havainto, koska Suomi ei todellakaan ole ollut itsenäinen, eikä edes valtio vuoden 1994 jälkeen. Se muutettiin tuolloin yritykseksi, joka on merkitty kaupparekisteriin, kuten myös kansainvälisiin yritysrekistereihin.

Ei jätä arvailuille sijaa:http://rayhablogi.blogspot.fi/2014/12/isanmaasi-suomi-onkin-yritys.html

No, yritys on aina mikrotalouden lainalaisuuksiin sopeutuva yksikkö. Ellei se sopeudu, sitä uhkaa selvitystila tai konkurssi. Suomi ei ole sopeutunut, eikä kannatakaan sopeutua, koska olemme täydellinen altavastaaja kilpajuoksussa pohjalle. Ainakin sosiaalisesti ja ekologisesti asiaa lähestyen. Sellaiset tavoitteet eivät kuulu mikrotalouden periaatteisiin. Jos niiden kuluja alkaa makselemaan, tyhjenee kassa ennätysvauhtia. Siksi täällä vaaditaankin orjuuden eri muotojen lisäämistä ja eläkeiän nostoja, että edes työ olisi ilmaista, mikä on kysynnän kannalta järjetön ajatus.

Mikro ei muutu makroksi sillä, että sen kuvitellaan olevan makro. Olemme sokeasti luottaneet, että pärjäämme suuruuden ekonomiaa noudattaen, koska historiassa teimme niin. Se oli EKn etu ja sieltä Ay-liikkeen oli helpointa kiristää mahdollisimman korkea palkkataso. Myös tähän liittyvä eläkeponzihuijaus on näiden kahden tahon johtajien peukalon alla.

Meillä ei siis ole enää makrotason kansantaloutta olemassakaan. On vain keskenään kilpailevia yrityksiä, joiden rahoittajat pääosin määrittelevät, mitä täällä voidaan tehdä ja mitä ei.

Jos enemmistö haluaa pitää tällaisesta asetelmasta jääräpäisesti kiinni, olemme todella syvässä katastrofissa. Seuraava hallitus joutuu yrittämään sitä sopeutusta, joka olisi pitänyt tehdä 20 vuotta sitten, jotta se olisi ollut hallittu. Sen ylitse ajoivat kuitenkin valtapoliittiset seikat ja todellisuus peittyi tilapäisesti ICT-kuplan alle.

Sopeutuvathan ihmiset tuohonkin, koska sopeutuivat keskitysleireihinkin, kun oli pakko. Kun tämä on ainakin toistaiseksi avomallinen keskitysleiri, pääsee omalla päällään ajatteleva ja omilla jaloillaan liikkuva pakenemaan pitkää ja raskasta alamäkeä sinne, missä sopeutukset on jo tehty.

Palauttamalla kansallinen itsenäisyys ja kehittämällä lähidemokratiaan perustuvaa kansanvaltaa, jonka periaatteet kirjattiin jo vuoden 1919 perustuslakiin, meille avautuu nopeasti hyvinkin valoisat tulevaisuuden näkymät korkean työllisyyden ja mielekkään tekemisen muodossa.

EUssa on 2 vuoden irtisanomisaika ja päätös on eduskunnan käsissä. Tosin sitäkään ei ole pakko noudattaa, koska liittymisprosessiin ja jatkosopimuksiin sisältyy mm. vakavia perustuslain rikkomisia. Niistä on olemassa kattava dokumentaatio. Täytyy vain saada toimiva oikeusjärjestelmä ensin tähän maahan takaisin, jotta nuo voidaan asianmukaisesti käsitellä.

Käyttäjän Keijo Lindgren kuva
Keijo Lindgren

Paljon puhuttua itsenäisyyttä oli USAssa 30 luvulla jolloin se oli periaatteessa kaikessa omavarainen eikä kansalaisen tarvinnut tietää missä europpa on.
Nyt kaikki maat ovat toisistaan riippuvia jossa Venäjä on kärjessä europasta riippuvainen kehittyäkseen.

Käyttäjän paiviruippo kuva
Päivi Ruippo

Kaikki maat ja varallisuudet kuuluvat RIKKAILLE!
Vapaat orjamarkkinat koko maailmaan!
- Terveisin, Maailman raha- ja valtaeliitit, globalismihuijarit

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

Niin. Siinä on varmasti jotain perää että vanhemmille sukupolville on kerrottu Valkoista Tarinaa Sinivalkoisena Tarinana. Kuitenkin minun sukupolveni muistaa miten opettajien opetusmallit olivat usein melko vahvasti ns. sosiaalidemokratiapohjaisia tai jopa kommunisminpunaisia.

Voidaankin sanoa että Suomen Kansa(kunta) on äärioikeiston varastamaa. Hyvän kansalaisen käsite taas on tylsyyttä huokuvien äärimaltillisten vasemmiston hankkimaa. Virallisen moraalipuheen jargon taas on vasemmistoaktiiveilta. Pahimmat häiriköt taas ovat fundamentalistikristittyjä. (Ja pahimmat ihmiset lähtevät ISIStelemään.)

Käyttäjän OulaLintula kuva
Oula Lintula

Ei Suomessa ole juuri mitään äärioikeistoa.

On kyseenalaista onko tavallistakaan oikeistoa. Kokoomus ja RKP ehkä olivat sitä joskus.

Nykyään äärioikeisto on lähinnä haukkumasana.

Toimituksen poiminnat